Miehistörakennus kesällä 1931. Kuva Perinneyhdistys 

Miehistörakennus

Miehistörakennus kuvattuna kesällä 1922. Kuva Perinneyhdistys

Koska päärakennukseen ei voitu majoittaa kurssilaisia, niin majoitustiloiksi laajennettiin jo 1921 vuoden lopulla palvelusväen käytössä ollutta asuinrakennusta, jossa oli myös leivinuuni. Kyseisen rakennuksen rakentamisajankohta on epäselvä, mutta se voi olla 1800-luvulta, sillä vuoden 1898 kartasta kyseinen rakennus on piirretty asuinrakennukseksi.  

Rakennusta jatkettiin rakentamalla pohjoiseen päin kolme suurta huonetta. Seuraavan vuoden aikana rakennettiin vielä miehistörakennuksen jatkeeksi poikittain kaksi huonetta lisää ja rakennuksen julkisivun puolelle pitkä lasiveranta, joka toimi käytävänä ja eteisenä kaikkiin uusiin oppilastupiin.  

Majoitustilaa oli nyt lähes sadalle oppilaalle. Miehistörakennuksen alkuperäiseen nelihuoneiseen osaan majoitettiin koulun henkilökunnan poikamiehiä. Miehistörakennusta kutsuttiin alkuaikoina myös nimellä ”punainen rakennus”, sillä rakennus oli maalattu punamullalla.  

Miehistörakennus 1920-luvun lopulla. Kuva Perinneyhdistys

Rakennus purettiin 1934 uuden kurssirakennuksen tieltä. 

Miehistötupa. Kuva Perinneyhdistys