Kranaatinheitin tuliasemassa. Kuva Perinneyhdistys

Jalkaväen upseerien kranaatinheitinkoulutus

Jalkaväen kivääriaseistuksen päämallina oli 1920-luvulla venäläistä alkuperää oleva 7,62 mm kivääri m/91 eri muunnoksineen. Suomessa kehitettiin armeijan pääaseeksi jalkaväen kivääri m/27. Lisäksi käytössä oli suojeluskuntajärjestöjen kehittämä kivääri m/28–30 eli ”Pystykorva” sekä 9,00 mm kaliiperin Suomi-konepistooli mallia m/31, varustettuna 70 patruunan lippaalla. Konepistooli oli merkittävä tukiase jalkaväkiryhmälle. Kotimaista asetuotantoa edusti myös 7,62 mm kaliiperin Lahti-Saloranta-pikakivääri m/26.

Jalkaväkipataljoonien raskainta aseistusta edustivat ulkomaisen mallin mukaan Suomessa valmistetut Maxim-konekiväärit nimikkeellä 7,62 kk/32–33. Asetta modernisoitiin vuosien saatossa. Pataljoonan taistelun katsottiin useissa tapauksissa, erityisesti puolustustaistelussa, rakentuvan konekivääritulen voimaan.

Jalkaväkirykmentin raskainta asekalustoa edustivat kranaatinheitinkomppanian jakovahvuuteen kuuluvat neljä kevyttä 81 mm:n kevyttä kranaatinheitintä. Heitinmallin valmistus oli annettu Tampella Oy:lle. Ase oli jaettuna neljään osaan: vastin, tuki, putki ja suuntain. Tämä kaikkiaan 57 kg painava ase voitiin kuljettaa jalkaväen mukana. Tehokasta käyttöä rajoitti 2,5 km kantaman omaavien, 3,3 kg painavien kranaattien kuljetus.

 

Raskaiden kranaatinheittimien suunnittelutyö oli pantu alulle hieman ennen talvisotaa. Koekappaleita lukuun ottamatta ensimmäiset raskaat 120 mm kranaatinheittimet valmistuivat vasta 1940 keväällä.

Jalkaväen kapteenikurssi 24 harjoittelemassa 120 mm:n raskaalla kranaatinheittimellä 1952. Kuva Perinneyhdistys

Jalkaväen upseerien kranaatinheitinkurssit

Sodan kokemusten myötä aluksi kevyet ja myöhemmin myös raskaat heittimet liitettiin pataljoonan kokoonpanoon. Jokaiseen kiväärikomppaniaan kuului kevyt kranaatinheitinjoukkue, kaksi 81 mm heitintä. Pataljoonan kokoonpanossa toimi joko neliputkinen kranaatinheitinosasto tai kuusi heitintä käsittävä kranaatinheitinkomppania.

Jalkaväen johdossa havaittiin, että epäsuoran tulen käyttö, tulenjohto sekä tuliasematoiminta ja koulutushaaran koulutus oli perusteltua yhtenäistää. Ensimmäinen Jalkaväen upseerien kranaatinheitinkurssi pidettiin 23.5. – 13.8.1949. Tärkeimpinä opetuskohteina olivat tulenjohto, tuliasematoiminta ja erilaiset ampumamenetelmät. Kurssilla oli kuusitoista oppilasta.

Kranaatinheitinkurssien järjestäminen lopetettiin 1951, kun todettiin nuorimman upseeriston raskaiden aseiden käyttöä koskevan koulutustason olevan riittävän korkea. Kursseilla oli saanut koulutuksen yhteensä 49 nuorempaa upseeria.

Kranaatinheitinupseerien koulutuksen vastuu palasi Taistelukoululle 1972, josta lähtien kursseja järjestettiin vuorovuosina aina vuoteen 1992 saakka. Viimeiselle kranaatinheitinupseerikurssi 18:lle osallistui 24 upseeria.

Kranaatinheitinkoulutuksen yhtenäistämisessä ja kranaatinheitinupseerien koulutuksen järjestämisessä on Taistelukoululla ollut merkittävä rooli. Kokemukset ovat osoittaneet, että kranaatinheittimistön koulutustaso on varsin korkea.

Vuoden 1995 alusta kranaatinheittimistö siirrettiin jalkaväen vastuulta osaksi kenttätykistöä.

Kranaatinheitinupseerikurssi 10 opettajineen 1976. Kuva Perinnyhdistys

Kranaatinheitinupseerikurssien ohjelmista

Taistelukoulun apulaisjohtajat vastasivat kurssien toteuttamisesta. Apunaan heillä oli jalkaväkiopin opettaja.

Tulenjohtokoulutuksesta vastasi kenttätykistöopin opettaja apunaan ulkopuolelta komennettu kouluttajaupseeri. Teoriaopetus ulottui yksittäisen tulenjohtajan tehtävien hallinnasta aina pataljoonan tulenjohtokomentajan tehtäviin. Tulenjohtokoulutuksen yhteydessä harjoitutettiin erilaisia mittausmenetelmiä käsisuuntakehämittauksesta erilaisiin suuntakehiin ja optisista etäisyysmittareista lasermittareihin, tähti- ja aurinkomittauksia unohtamatta.

Viestikoulutukseen liitettiin erilaisten viestivälineitten käyttö- ja huoltotoimintaa. Salaamista ja eri laitteiden hallintaa harjoitutettiin erilaisten kehysharjoitusten muodossa.

Ase- ja ampumakoulutuksessa painopiste kursseilla oli opettaa oppilaat tarkistamaan ampumakaluston yleiskunto ja ampumakuntoisuus asehenkilöstön ohjauksessa.  Ampumatarvikkeiden rakenne ja toimintaperiaatteet olivat myös eräs opetuskohde. Varastoinnin ja kuljetusten järjestelyjä oppilaille harjoitutettiin leiriolosuhteissa Ristilammen ja Sarriojärven harjoitusalueilla.

Tuliasemakoulutus Tuusulan vaiheessa keskittyi ampuma-arvojen määrittämiseen ja erilaisten menetelmien hallinnan varmentamiseen. Ensimmäisenä kerrattiin suora-ammunnan ampuma-arvojen määrittäminen ja tulenjohtaminen. Kehysharjoituksia pidettiin luokkatiloissa kranaatinheitinkomppanian ja -osaston kokoonpanoissa. Tehtäviä vaihdeltiin komppaniaupseerista tulijoukkueen johtajaan, tasoaliupseerista joukkueen laskijaan. Harjoitusten mielenkiintoisuutta kuvaa se, miten illalla vapaa-ajallaan oppilasupseerit ”arpoivat” ampuma-arvoja.

Kranaatinheitinammuntojen järjestäminen ja varotoiminta oli oma ”tieteenalansa”. Varmasti jokainen oppilas pääsi näyttämään osaamistaan tulijoukkueen varolaattojen tarkistamisessa.

Tuusulan opetusvaiheen lopussa oli koe, jossa tarkastettiin, miten opetetut asiat hallittiin.

Kranaatinheitinleiri

Kranaatinheitinupseerikurssien huipennus ja varsinainen opinnäytevaihe oli n. 3–4 viikkoa kestänyt ampumaleirivaihe Rovajärven ampumakenttäalueella. Harjoitusjoukkoina toimivat komppaniat, jotka oli perustettu sotilaslääneittäin. Joukot majoittuivat Sarriojärven ja Ristilammen alueille ja leirin johto toimi Sarriojärvellä.

Ensimmäisellä saapumisviikolla perustettiin yksiköt ja samalla tarkistettiin joukkojen kalusto ja sen kuntoisuus. Monelle oppilasupseerille oli hyvä kokemus nähdä, miten leirin aseteknikko teki perusteellisen tarkistuksen aseille. Taistelukoulun viestihenkilöstö tarkasti ja koekäytti viestivälineet. Koulun pioneeritaktiikan opettajan johdolla oppilaille kunnostettiin teitä.

Harjoitusjoukoille järjestettiin kevyitten kranaatinheitinjoukkueiden tulenavauskilpailu, mittauspartioitten ja -ryhmien väliset kilpailut. Kilpailut olivat merkittävä tapahtuma leirin osana. Joukko-osastojen välinen kilpailu oli kova, heitinhenki reilu.

Saman viikon aikana alettiin harjoituttaa joukkoja raskaalla heitinkalustolla. Harjoitukset takasivat joukkojen osaamistason, kun siirryttiin ampumaharjoituksiin. Oppilasupseerit johtivat kranaatinheitinkomppanian ja -osaston ammunnat. He toimivat myös varoupseereina sekä tulenjohto- ja tuliasemaerotuomareina.

Kranaatinheitinupseerikurssin leirijoukot liittyivät kenttätykistön loppuammuntaharjoitukseen leirin loppuvaiheessa yhdeksi leiriviikoksi, päättyen kenttätykistön osalta Nenosen tulitoiminta-ammuntaan. Vastaavasti kranaatinheitinleirin joukot ampuivat tulitoimintakilpailun komppanialla ja osastoittain.

Kranaatinheitinupseerikurssien leirivaiheeseen liitettiin usein myös erilaisia heittimistön käyttöön ja välineistöön sekä varomääräyksiin liittyviä kokeiluja. Joukot saivat kokeiltavakseen leirin ajaksi mm pienoisheittimen, funktiolaskimia mittaustoimintaan, erityyppisiä ammuksia valaisuun, sokaisuun ja savutukseen. Viestitoiminnassa tutkittiin ja testattiin erilaisia puhelimia ja radioita.

Tällaisia olivat mm Tampellan 60 mm partioheittimen käyttö- ja ampumakokeilut. Ase sai vilpittömän suosion heitinmiehistöiltä keveytensä ja käsiteltävyytensä ansiosta. Ase toimi varmasti ja oli erinomaisen tarkka. Myös Rajavartiolaitos tutki pienoisheittimen käyttömahdollisuuksia.

Myös järeää heitintä (Tampellan valmistama 160 mm heitin) kokeiltiin ammunnoissa.

Oma tärkeä harjoituskokonaisuutensa olivat leireille siirtymiset. Pääosa harjoitusjoukoista saapui alueella rautatiekuljetuksina. Oman lisänsä kuljetusten purku- ja lastausvaiheisiin toivat muutamat ilmavoimien rynnäköt lastaavia joukkoja vastaan. Maastouttamista ja sen merkitystä korostettiin aina leirillä joukoille. Harjoituksissa pyrittiin lastaamaan ajoneuvoihin ampumatarvikkeiden painomäärä. Pioneeritoiminnassa joukot linnoittivat alueilleen tuliasemia pioneeritaktiikan opettajan johdolla.

Kranaatinheitinleirin kokeilutoimintaa, 160 mm:n kranaatinheitin esittelyssä elokuussa 1982. Kuva Perinneyhdistys

Leirien aikana kokeiltiin pimeäammunnoissa tulenjohtamista valonvahvistimien avulla. Tulenjohtoryhmillä oli kokeiluissa laser-etäisyysmittarit optisten mittareitten ohella.

Tärkeä kehitystyö kranaatinheitinupseerikurssien yhteydessä oli kranaatinheitinohjesääntöjen ensimmäisen (KrhO I) ja toisen osan (KrhO II) uudistaminen. Uudistustyöhön osallistuneet joukot olivat innolla mukana. Tällöin kokeiltiin tulitoimintaa pika-asemissa, ryöppyammuntoja, samoin ammuttiin kolmiputkisina joukkueina, jolloin komppaniassa oli yhdeksän putkea.

Varomääräyskokoelma heitinammuntoihin uudistettiin pitkälti kurssien ja Taistelukoulun johtamien harjoitusten antamin perustein.

Kurssilaiset linnoittamisharjoituksissa Sarriojärvellä 1986. Kuva Antti Nieminen