Suojeluskuntajärjestö koulutti Päällystökoululla vapaaehtoisia kenttä pappeja suojeluskuntajärjestön rauhan ajan tehtäviin, sekä sodan ajan tarpeita silmällä pitäen 1930 luvulla.

Ensimmäinen varsinainen kertausharjoitus sotilaspapeille oli 1952 Kadettikoululla Santahaminassa. Harjoituksia alettiin toimeenpanna säännöllisesti kenttäpiispa Toivo Laitisen aloitteesta Kadettikoululla vuodesta 1957 alkaen. Kursseille osallistui noin kolmekymmentä pappia.

Yksittäisiä pappeja komennettiin papin tehtäviin myös joukkojen kertausharjoituksiin, mm sissiupseerikurssien kertausharjoituksiin Lieksaan ja Lappiin vuonna 1958. Samalla tavoin komennettiin yksittäisiä pappeja Rovajärven ja Lohtajan ampumaleireille. Joukkoyksiköiden pappien kertausharjoitukset jatkuivat Kadettikoululla useita vuosia.

Papit olivat saaneet sotilaallisen peruskoulutuksen reserviupseerikoulussa, kuten erikoisupseeritkin. Aikanaan heille, kuten myös lääkäreille suunniteltiin oman ohjelman mukainen reserviupseerikurssi, papeille Haminaan ja lääkäreille Lahteen.

Sodan ajan pappistarve oli huomattava, olihan jokaisessa pataljoonassa ja patteristossa oma sotilaspappi ja esikunnissa vielä omansa. Heille tuli antaa tehtäväkohtainen kertausharjoituskoulutus ennen joukkonsa kertausharjoitusta. Huomattavalla osalla sodanajan joukkoja ei ollut  harjoituksia, joten tehtäväkohtaisella koulutuksella saatiin sotilaspapeille valmiudet sodanajan tehtävään.

Taistelukoululla toimeenpantiin ensimmäinen sotilaspappien kertausharjoitus vuonna 1967. Se oli järjestetty vain sotilaspiirien papeille. Harjoituksen kokonaisvastuu oli Pääesikunnan kirkollisella toimistolla. Se määritti opetustavoitteet ja laati opetusohjelman yhdessä asiaan vihityn Taistelukoulun opettajan kanssa. Opetukseen kuului perustietoa maanpuolustuksesta, turvallisuuspolitiikasta ja vähän taktiikkaakin oman tehtävän perusteiden ja kokonaisuuksien hahmottamiseksi.

Asianomaisen reserviläisen oman sotilaspiirin esikunta käski koulutettavat harjoitukseen. Koulutettavien sotilasarvot vaihtelivat jääkäristä kapteeniin.

Sodan ajan kirkollinen työ ja kaatuneiden huolto järjestelyineen ja sen kehittäminen oli keskeinen opetuksen tavoite. Se opetettiin prikaati- /armeijakuntatason tilanteen pohjalta. Opettajat olivat tämän erikoisalan osalta pääesikunnan kirkollisen toimiston sotilaspappeja tai em. toimistossa palvellut upseeri. Myös joitain Taistelukoulun opettajia osallistui joskus opetukseen. Harjoituksessa oli joskus myös sotilasdiakoneja. Päävastuu oli kuitenkin pääesikunnalla, joten koulu oli tavallaan vain toimeenpanopaikka. Kenttäpiispa seurasi usein tiiviisti harjoitusta ja osallistui siihen itsekin opetukseen. Harjoitus kesti viisi työpäivää ja osallistujia oli 15 – 20 kussakin harjoituksessa.

Osa kertausharjoituksista oli vain sodan ajan pataljoona papeille. Sen tavoitteena oli antaa harjoitukseen kutsutuille reservin sotilaspapeille perusvalmiudet toimia sodan ajan pataljoonan sotilaspappina tai -diakonina. Harjoituksen aikana kerrattiin kirkollisen työn yleisjärjestelyt puolustusvoimissa ja turvallisuuspolitiikan perusteet sekä opetettiin prikaatin – 80 kokoonpano, pataljoonan kokoonpano ja käyttöperiaatteet, perustamisen yleisjärjestelyt, sotilaspappien toiminta perustamisen aikana ja puolustustaistelussa ja kaatuneiden huollon järjestelyt sekä harjoitutettiin laatimaan kirkollisen työn suunnitelmia, käskyjä ja toimenpideluetteloita.

Taistelukoulu järjesti opetustilat, majoituksen, muonituksen ja reserviläisvarusteet ja kouluammunnan palveluspistoolilla. Koulu asetti yhteysupseerin harjoitukseen, jonka tehtävänä oli huolehtia, että kaikki sujuu sovitulla tavalla.