Kurssit sotapelissä Taistelukoululla 1974. Kuva Perinneyhdistys

Esiupseerikurssit

Esiupseerikursseilla koulutettiin aktiiviupseereita sodan ajan yhtymien (prikaati ja armeijakunta) esikuntiin aselaji -ja toimistopäällikön tehtäviin, sekä vastavantasoisiin tehtäviin rauhan ajan joukko-osastoissa.

Kurssille komennettiin vuorollaan viidestä seitsemään vuotta oman aselajinsa kapteenikurssin jälkeen ne upseerit, jotka eivät jatkaneet Sotakorkeakoulun yleisesikuntaupseerikurssilla. Perustutkinnosta Kadettikoulussa oli kulunut tällöin liki kymmenen vuotta. Merivoimien ja rannikkotykistön upseerit kävivät esiupseerikurssin Merisotakoulussa ja huollon upseerit Huoltokoulutuskeskuksessa.

Koulutus alkoi syksyllä ja päättyi keväällä kestäen n. yhdeksän kuukautta. Opiskelijat olivat sotilasarvoltaan kapteeneita. Esiupseerin tutkinnon käyneellä oli mahdollisuus yletä everstiluutnantin sotilasarvoon ja virkaan saakka.

Kurssilla oli oppilaita muutamia kymmeniä, enimmillään yli 70 Taistelukoulun viimeisinä Tuusulan vuosina 1990–1992.

Yleinen komentajakurssi 5 ryhmäkuvassa. Keskellä eversti Antti Pennanen, josta 1962 tuli Rajavartiolaitoksen päällikkö. Takarivissä 4. vas. Everstiluutnantti Veikko Karhunen, josta tuli Rajavartioston päällikön apulainen 1962. Kuva Perinneyhdistys

Komentajakurssi / yleinen komentajakurssi

Ensimmäinen kolmikuukautinen kurssin nimi oli komentajakurssi. Se toimeenpantiin Santahaminassa 6.6. – 9.12.1945. Toisesta kurssista alkaen nimitys muuttui yleiseksi komentajakurssiksi. Ensimmäisten kurssien oppilaina oli everstejä, everstiluutnantteja ja majureita. Joukossa oli joitain Mannerheim ristin ritareitakin. Esimerkiksi Komentajakurssi 2:n oppilaina oli kuusi everstiä ja kahdeksan everstiluutnanttia. Korkeat sotilasarvot johtuivat siitä, että näitä ns. virkaurakursseja ei lainkaan toimeenpantu sodan kestäessä. Eräät yleisen komentajakurssin oppilaat etenivät kenraalikuntaan saakka.

Opettajina oli usein virkaiältään ja sotilasarvoltaan oppilaita nuorempia upseereita. Tavoitteena oli yhdenmukaistaa upseerien taktinen ajattelu. Pohjana olivat tuoreessa muistissa olevat sotakokemukset ja niitä käytettiin opetuksessa.

Sampo Ahto on todennut, että jo psykologisista syistä oli oikein, että näiden sodassa harmaantuneiden upseereiden kurssin nimi kulki komentajakurssin nimellä. Tuolloin esiintyi näet mielipiteitä, että tälle Taistelukoulun kurssille oli annettu liian vaativa nimi, joka jätti Sotakorkeakoulun kurssit varjoonsa.

Kurssin päämääränä toki oli myöhemmistä kursseista poiketen, että ”oppilaiden oli kurssin suoritettuaan pystyttävä kaikissa olosuhteissa kouluttamaan, johtamaan ja hallitsemaan vahvistettua pataljoonaa ja rykmenttiä”

Esiupseerikurssin johtamisharjoitus Lapissa 1970-luvun lopulla. Kuva Perinneyhdistys

Esiupseerikurssit

Kursseja toimeenpantiin yleisen komentajakurssin nimellä Santahaminassa, Haminassa ja Tuusulassa yhteensä 12, minkä jälkeen vuodesta 1958 alkaen niiden nimi muutettiin esiupseerikurssiksi.  Oppisisältö pysyi perusteiltaan pääpiirtein samana.

Esiupseerikurssi 46 (14.9.1992 – 29.4.1993) oli viimeinen Taistelukoulun toimeenpanema kurssi. Kaksi seuraavaa kurssia toimeenpantiin vielä Tuusulassa. Vuoden 1996 alusta kurssit jatkuivat Maanpuolustuskorkeakoulussa Santahaminassa.

Oppiaineet ja niiden sisältö

Oppiainenimikkeet vaihtelevat jossain määrin eri aikoina. Periaatteessa kuitenkin samat aineet sisältyivät opetukseen koko ajan. Tämä johtuu siitä, että opetuksen kokonaistavoite pysyi pääpiirtein samana. Tässä tekstissä pitäydytään nimikkeissä, jotka olivat käytössä 1980 luvulla.

Taktiikan oppitunnilla 1962. SA-kuva

Taktiikka oli pääoppiaine koko esiupseerikurssien toimeenpanon ajan. Se kattoi laskentatavasta hieman riippuen noin neljänneksen kokonaistuntimäärästä. Taktiikka jaettiin opetussuunnitelmissa yleiseen- ja aselajitaktiikkaan.

Opetus muodostui luennoista ja karttaharjoituksista. Yleensä kustakin taistelulajista oli ainakin yksi karttaharjoitus. Sen aluksi oli muutama perusoppitunti (esim. prikaatin hyökkäys) aiheesta, johon kuuluivat aselajiopettajien omat tunnit (esim. pioneeritoiminta hyökkäyksessä). Karttaharjoitus alkoi opettajaryhmän laatimalla alkutilanteella ja siihen liittyvällä prikaatin tehtävällä.

Johtamisoppi (johtamistaito) nimikkeen alle kuului hieman alle 20% kokonaistuntimäärästä. Kun sekä taktiikkaan, että varsinkin eri harjoituksiin kuului kunkin oppilaan ”junailutehtävästä” riippuen johtamista, johtamistaidon mittaamistakin, voidaan kokonaisosuus tulkita paljon laajemmaksikin.
Nimikkeen alle kuului luennoilla ja ryhmätöillä omaksuttavaa tietoa. Tämä sisälsi niin johtamisen tiedepohjaisia perusteorioita, alaisten käsittelyä, psykologiaa yms. Opettajina oli oman opettajiston lisäksi myös siviiliasiantuntijoita. Oppisisältöön luonnollisesti vaikutti sodan ajan opetustavoitteen lisäksi rauhan ajan tavoite: alansa osakokonaisuuksien johtaja joukko-osastoissa ja esikunnissa.

Maasotaoppi käsitti noin 20% kokonaistuntimäärästä. Sisältöön kuuluivat eri aselajien ja huollon perusteita, niiden välineistön ja käyttötapojen tuntemusta sekä kehitysnäkymiä.

Muut aineet kattavat noin 40 % kokonaisuudesta. Sisältö kokonaisuus on varsin kirjava.
Kurssilaiset perehdytettiin joukko-osaston esikuntatyöskentelyn periaatteisiin, vuosi- ja kausisuunnitteluun, lakiasioihin, sodan oikeussääntöihin yms. lähinnä rauhan ajan vaatimaan osaamiseen. Maavoimien upseerien opetusohjelmaan kuuluivat myös meris- ja ilmasotaoppi.

Oppilasupseereita kieliluokassa 1977. SA-kuva

Kieliopinnot. Kurssilaisten vieraiden kielten taito oli kovin kirjava. YK-tehtävissä palvelleet olivat paremmassa asemassa. Kielinä olivat englanti, saksa, venäjä ja ranska. Englannin opiskelijoita oli selvästi eniten. Venäjää ja ranskaa satunnaisesti vain muutama. Opetusta annettiin vain muutaman viikon ajan 1-2 tuntia viikossa. Vuonna 1974 käyttöön saatu aikansa huipputekniikkaa edustanut kieliluokka palveli pitkään kieliopetusta ja varsinkin jalkaväen kapteenikursseja myös käskynantotekniikan harjoittelussa.

Ampumahiihtokilpailun pistooliammuntapaikalla 1952. Kuva Perinneyhdistys

Liikuntakasvatukseen kuului viikoittain 1-2 tuntia omaehtoista liikuntaa. Kun kursseilla oli useita suunnistus-, hiihto- ja ammuntakilpailuja, tuli kokonaistuntimäärästä huomattava. Liikunta ei ollut arvosteltava aine, kuten jalkaväen kapteenikursseilla.

Sotahistoria käsitteli esiupseerikurssilla etupäässä viime sotiemme tapahtumia, joista taktiikan harjoituksiin pyrittiin hakemaan sopivat esimerkit. Yleisiin aineisiin kuuluivat myös kurssin muutamat tutustumiskäynnit eri kohteisiin.