Päällystökoulun alue talvella 1928. Kuva Perinneyhdistys

Päällystökoulu 1921-1944

Suojeluskuntajärjestö osti ”Koivikon” palstatilan Tuusulanjärven rannalta Uno Hernbergin perikunnalta 8. syyskuuta 1921 Suojeluskuntain Päällystökoulun sijoituspaikaksi. Tämä oli jo kuudes kiinteistökauppa alueesta. Sen oli omistanut tätä ennen viisi eri henkilöä ja kaksi perikuntaa yhteensä 42 vuoden ajan. Paikan alkuperäinen nimi oli ollut Käkiniemi, jonka kuului Tuusulan pitäjän Tuomalan kylän Laurikkalan talon maihin, jonka Johan ja Adolfina Weckström omistivat.

Kauppakirja, jolla Suojeluskuntain Yliesikunta osti Koivikon Hernbergien perikunnalta. Kuva Perinneyhdistys

1920-luvun rakennukset

Yksityiskäytössä ollut Koivikon huvila ei luonnollisestikaan sopinut aivan sellaisenaan Suojeluskuntajärjetön koulutuskäyttöön. Majoitustilat olivat aivan riittämättömät, eivätkä koulutustilat olleet tarkoituksenmukaiset. Siksi Suojeluskunta joutui kahden seuraavan vuosikymmenen aikana hankkimaan lisää maata, korjaamaan vanhoja rakennuksia ja rakentamaan paljon uutta. Rakennustyö alkoi välittömästi palstatilan tultua Suojeluskuntajärjestön omistukseen kiihtyen 1930-luvun lopulla asti. Samalla hankittiin huomattavia lisäalueita tilan läheisyydestä koulutusta ja harjoituksia varten.

Carl Robert Åkerblomin ilmeisesti vuosina 1879–1880 rakennuttama huvila oli heti valmistuttuaan melko suuri. Sen pohjapinta-ala oli n. 180 neliömetriä, joka samalla oli alakerran asuinhuoneiden pinta-ala. Yläkerrassa oli lisäksi neljä huonetta, joissa oli tilaa yhteensä n. 70 neliömetriä. Huvila oli puolitoistakerroksien hirsirakennus, joten yläkerrassa oli myös runsaasti ullakkotilaa. Samanaikaisesti rakennettiin piharakennus, jossa olivat vaunuvaja, talli ja navettatilat. Bertha Sandbergin aikana vuonna 1897 huvilan itäiseen päätyyn rakennettiin tiilinen lisäosa, jonka pinta-ala oli n. 67 neliömetriä. Sen yläkerrassa oli tornihuone mukaan luettuna n. 60 neliömetriä tilaa. Tämän rakennusvaiheen jälkeen huvilan huoneistoala oli yhteensä 377 neliömetriä. 

Koivikon huvilarakennukseen ei voitu majoittaa oppilaita, koska yläkertaan sijoitettiin opettajia asumaan ja alakerran tilat olivat opetus- ja ruokailukäytössä. Siksi heti kaupanteon jälkeen jo vuoden 1921 lopulla laajennettiin huvilan palvelusväen asuntokäytössä ollutta piharakennusta. Sitä jatkettiin pohjoiseen päin kolmella uudella suurella huoneella. Vähän myöhemmin vuoden 1922 puolella tätä miehistörakennusta jatkettiin edelleen rakentamalla poikittain sen jatkeeksi vielä kaksi huonetta lisää. Lisäksi rakennettiin rakennukseen pitkä veranta, joka toimi käytävänä ja eteisenä kaikkiin uusiin oppilastupiin. Majoitustupien rakentaminen mahdollisti lähes sataan nousevan oppilasmäärän majoittamisen samanaikaisesti. Tätä rakennusta kutsuttiin Päällystökoulun alkuaikoina ”punaiseksi rakennukseksi”. Tämäkään lisärakentaminen ei riittänyt. 

Tilalta purettiin vanhoja piharakennuksia ja osa niistä siirrettiin voimisteluhallin eteläpuolelle talousrakennuksiksi. Huvilan eteläpuolella lahden rannassa oli vanha pieni saunarakennus. Ensimmäinen pelkästään urheilutarkoitukseen valmistunut rakennelma oli uimalaitos, joka valmistui jo talvella 1922 saunan viereen. Siinä oli pukeutumistila, pitkä laituri hyppytorneineen ja pieni varasto. 

Palstatilan koko kasvoi hieman, kun vuonna 1923 pakkolunastettiin aikoinaan lohkomisen yhteydessä tilaan liittämättä jäänyt n. puolen hehtaarin suuruinen alue sen pohjoispuolelta. Tämä mahdollisti riittävän suuren urheilukentän rakentamisen. Suojeluskuntalaisten koulutus oli varsin urheilupainotteista. Siksi oli tärkeää, että Päällystökoululla oli asianmukaiset suorituspaikat. Alue kasvoi edelleen, kun sen eteläpuolelta ostettiin vajaan hehtaarin suuruinen alue rakennuksineen savenvalaja Grönroosilta. Nyt oli pastatilan koko n. 3,5 hehtaaria.

Koivikon alue kuvattuna todennäköisesti kesällä 1922. Oikealla näkyy miehistörakennus ja vasemmalla olevia piharakennuksia ei ole vielä siirretty pois. Kuva Perinneyhdistys, Veikko Hallian kokoelma

Päällystökoulun opetus- ja koulutusmahdollisuudet paranivat huomattavasti, kun marraskuussa 1924 aloitettiin uuden opinto- ja opettajarakennuksen pystyttäminen. Tämä oli välttämätöntä suojeluskuntapäällystön pätevyysvaatimusten tiukentuessa. Oli pystyttävä järjestämään pitempikestoisia kursseja. Opintorakennuksen pohjakerros rakennettiin tiilistä kivikoristein. Siihen tulivat varastot. pesutupa, autovajat sekä asemestarin verstas ja asevarasto. Kahteen seuraavaan hirsistä rakennettuun kerrokseen tulivat kumpaankin tilavat luentosalit, opetusvälinehuoneet sekä ylempien upseerien majoitustilat. Ullakolla oli varusvarasto ja kyyhkyslakka kirjekyyhkyjä varaten. Rakennustyö rahoitettiin pääosin lottien keräämillä varoilla ja yliesikunnan lahjavaroilla. Rakennus otettiin virallisesti käyttöön elokuussa 1925. Se sai myöhemmin nimen ”Hersala” Päällystökoulun vuosien 1925–1928 johtajan Niilo Sigell´in (Hersalo) mukaan.

Saman vuoden lopulla valmistui aivan maantien varteen vastapäätä uutta opintorakennusta suuri voimistelurakennus. Se oli ensimmäinen pelkästään tähän tarkoitukseen rakennettu halli maassamme. Päällystökoululla pidettävien kurssien ohjelmaan kuului joka päivä voimistelua ja urheilua. Salia voitiin käyttää myös pienoiskivääriratana. Rakennuksessa oli tuohon aikaan harvinaiset pukeutumis-, kuivaus- ja suihkutilat. Yläkerrassa oli lisäksi asuntoja. Aluksi tämä rakennus oli pelkkä ”voimisteluhalli”, mutta sai myöhemmin kutsumanimen ”Levälä” koulun pitkäaikaisen urheilukouluttajan K. E. Levälahden mukaan.

Kolmas samoihin aikoihin valmistunut rakennus oli alueen etelälaitaan noussut koulun opettajille tarkoitettu kahden perheen suurehko puinen asuintalo. Tämä rakennus ristittiin huomattavasti myöhemmin ”Vihmalaksi” koulun pitkäaikaisen johtajan Martti Vihman mukaan.

Alueen aikaisempien yksityisten omistajien aikana rakennettu sauna uuden uimalaitoksen vieressä kului kovassa käytössä ja oli liian pieni suurelle käyttäjäjoukolle. Sen tilalle rakennettiin vuonna 1927 uusi sauna. Siihen mahtui kerralla parikymmentä miestä ja se oli varustettu lämpimällä vedellä ja erillisellä pukeutumishuoneella. Suojeluskuntaupseerit rakensivat ”ylitöinään” kesällä 1931 rantasaunan taakse mäenrinteeseen puolittain maahan upotetun turvekattoisen savusaunan, joka oli lahja silloiselle koulun johtajalle majuri Martti Wichmanille (Vihma).

Vuonna 1927 valmistui kapteeni Ilmari Haapakosken suunnittelema koulun komea portti, joka oli aivan maantien laidassa pihaan johtavan koivukujan alussa. Se jouduttiin kuitenkin purkamaan myöhemmin ahtaana 1950-luvulla autojen suurenemisen vuoksi.

Vuonna 1923 hankitut pienet lisäalueet eivät paljon helpottaneet Päällystökoulun tilanahtautta. Vuonna 1929 onnistuttiin hankkimaan yhteensä 49 hehtaarin suuruinen alue, jolloin tilanne parani oleellisesti. Ensin ostettiin 15 ha alue, joka ulottui Tuusulan Suursuolle asti. Lisäksi ostettiin Porrasmäen tilalta 3,8 ha palsta. Välttämättömän suoja-alueen saamiseksi rakennettavalle ampumaradalle, ostettiin vielä vuonna 1929 Pönkön talolta 30.15 ha suuruinen alue pääosin Suursuolta ja sen lähimetsästä. Näin alue oli kasvanut vuoteen 1930 mennessä 52,5 ha kokoiseksi. Laajentuneet alueet mahdollistivat hyvin maastoharjoitukset. Vuonna 1932 aluetta laajennettiin edelleen, Pönkön talolta hankittiin lisää 8,66 ha suuruinen alue, joka mahdollisti ampuma-alueen raivaamisen konekivääri- ja kranaatinheitinammuntoja varten. Päällystökoulun alueen huomattava kasvu mahdollisti viimeisten puuttuvien urheilupaikkojen rakentamisen.

Koulun alue 6.4.1926. Kuva Perinneyhdistys, kuvaaja Lagus
Koulun alue idästä kesällä 1930. Kuva Museovirasto, Aarne Pietinen

1930-luvun rakennukset

Vuonna 1930 valmistuivat sekä ampumarata että hyppyrimäki. Ne sijaitsivat runsaan puolen kilometrin päässä koululta. Viimeinen suojeluskuntajärjestön aikana tehty aluelaajennus tapahtui vuonna 1935, kun koulun pohjoispuolelta ostettiin 27 ha suuruinen ns. Alén-Puotilan tila. Tästä vain 11 ha oli koulun välittömässä läheisyydessä ja loput 16 ha ulkopalstana Tuomalan kylän koillislaidalla. Näiden kaikkien kauppojen jälkeen Päällystökoulun alue oli kooltaan 88 ha suuruinen.

Vaikka uusia rakennuksia oli Päällystökoululle noussut, tilanahtaus oli edelleen melkoinen. Vuonna 1931 silloin kasinorakennukseksi nimitetyn 1,5 kerroksisen huvilan yläkerta korotettiin arkkitehti Matti Paalasen suunnitelman mukaisesti täyskorkeaksi. Tällöin saatiin huomattavasti lisätilaa. Rakennuksen pinta-ala kohosi lähes 500 neliömetriin. Samalla rakennuksen koristeellinen tyyli muuttui, ehkä valitettavasti, kalseaksi ja sai esifunktionalistisen ilmeensä. Tiilisen osan lautaverhoilu poistettiin, ja seinät rapattiin. Tornia korotettiin yhdellä kerroksella. Tämän jälkeen rakennuksen yläkerrassa toimi koulun esikunta ja alakerrassa kasino kerhohuoneineen, ruokasali ja keittiö.  

Tilanahtaus kuitenkin jatkui. Kurssimäärien kasvaessa opetusta oli jouduttu järjestämään myös koulun ulkopuolella. Lisäksi 1920-luvun alussa nopeasti laajennettu miehistörakennus oli kovassa käytössä kulunut huonokuntoiseksi. Siksi se päätettiin purkaa ja rakentaa paikalle uusi kunnollinen kurssirakennus, koska tietoon oli tullut mahdollisuus saada rakentamiseen valtion budjettivaroja. Arkkitehti Matti Paalaselta tilattiin uuden rakennuksen piirustukset. Vanha miehistörakennus purettiin kesällä 1933 ja uuden suuren kurssirakennuksen harjannostajaisia voitiin viettää jo joulukuussa samana vuonna. Uudesta edelleen pystyssä olevasta rakennuksesta tuli kolmikerroksinen, jossa kahdessa alimmassa kerroksessa oli majoitustilojen lisäksi luokkahuoneet. Ruokala ja keittiö sijoitettiin pohjakerrokseen puolittain maan alle. Uusi kurssirakennus oli tyyliltään puhdaslinjaista pelkistettyä funktionalismia. Ainoa poikkeus oli sen pohjoispäähän lisätty kansallisromanttinen torniuloke, jonka tyyli noudatti alueen portin koristerakenteita.

Uusi vuonna 1927 rakennettu sauna osoittautui myös vähitellen liian pieneksi. Vuonna 1938 valmistui tämän saunan paikalle uusi suuri funkistyylinen saunarakennus, joka jäi viimeiseksi suojeluskuntajärjestön ajan uudisrakennukseksi.

Päällystökoulun alue 1930-luvun lopulla. Kuva Perinneyhdistys, Edvin Weckströmin kokoelma