Kevyt kranaatinheitin tuliasemissa Sarriojärvellä 1986. Kuva Antti Nieminen

Tarinoita heitinleireiltä

Heitinleireillä kehittyi valtakunnallisesti tunnettu heitinmiesten henki, yhteishenki, joka perustui hurttiin huumoriin tiukan koulutuksen vastapainoksi. Ohessa muutamia tapahtumia ja muistelmia.

1975 Taistelukoulun johtama heitinleiri loi joukkojen kokoonpanojen osalta perustan ja vakiintuneen muodon. Etelä-Suomen sotilasläänin ja Lounais-Suomen sotilasläänin joukoista perustettiin kaksi kranaatinheitinkomppaniaa. Uudenmaan Prikaati, Rannikkojääkäripataljoona ja Uudenmaan Jääkäripataljoona muodostivat komppanian ja Porin Prikaati, Hämeen Jääkäripataljoona ja Hämeen Ratsujääkäripataljoona muodostivat toisen yksikön. Leirin aikana nämä yksiköt muotoutuivat ja hitsautuivat hyvähenkisiksi ja seuraavat vuosikymmenet ”perinteistään” ylpeät, railakkaan iloiset ja osaavat yksiköt.

Eteläisimmän yksikön päällikkönä toimi Uudenmaan Prikaatin GrKK:n (Granatkastarkompaniet) päällikkö Tor Carl August Fabian Planting. Jonka luultavasti ainakin heitinväki tunsi paremmin ”Toje”:n nimellä (Tuije). Hän aloitti ensimmäisessä puhuttelussaan jotenkin seuraavasti: ”Olen kapteeni Planting, olen tämän komppanian päällikkö. Te olette tämän leirin ajan ja sen jälkeen miehiä, jotka kuulutte yksikköön nimeltä ELSA. Martti Innasen tangon mukaan Elsa on kohtalon lapsi. Niin mekin olemme, jos jokin ei natsaa, voimme tuumia kohtaloa. Elsa on myös kuin leijona, Elsa, vapaana syntynyt. Mekin olemme vapaana syntyneitä etelän miehiä. Joukko-osastomme ovat Bulevardin ja Bolaxin eteläpuolelta. Poliitikot kinailevat Elsasta, mahdollisesta uudesta radasta Espoosta, Lohjan kautta Saloon. Tuo olkoon pohjoisin raja meille.” Yksikkö ei kummoisesti pärjännyt joukko-osastojen välisissä kilpailuissa tuona vuonna. Loppukilvassa toki näytti käyntikorttinsa. Yksikkö oli majoittuneena Ristilammen alueelle.

Etelä-Suomen ja Lounais-Suomen sotilasläänien joukoista oli muodostettu toinen eteläisen Suomen heitinkomppania. Jostain syystä tuo komppania sai nimekseen alusta lähtien Koltat, olivathan he Bulevardin pohjoispuolelta. Koulutustaso oli heillä hyvä, tasainen ja varma.

Näillä yksiköillä oli keskenään erinomainen heitinmieshenki. Autettiin kaveria, mutta osattiin kyllä huomauttaa, mikäli huomautettavaa tai korjattavaa oli. Junakuljetusten aikana kantahenkilökunta piti keskenään tietokisoja liittyen kranaatinheittimistön ”nippologiaan”. Moni nuorempi kouluttaja sai kokea iloisia ilmeitä, kun kävi yksikön asemestarilta täyttämässä piirupussin, tai noutamassa yläkulman tasaajaa. Talvileireillä autettiin naapureita aurauksissa

Kranaatinheitinleirillä oli tiukkoja kilpailuja, joissa testattiin heitinmiesten osaaminen. Kello käy heitinrastilla Sarriojärvellä elokuussa 1982. Kuva Perinneyhdistys

Eräällä kesäleirillä oli tykistön yhteisharjoituksen erityisenä aiheena ampumatarvikekuormien painojen ottaminen huomioon siirtymisissä. Harjoitusta johti ja valvoi heitinyksiköitten osalta kapteeni PT Taistelukoululta. Hän ohjeisti, että siirtomarssien aikana kouluttajien tuli olla kuormastojen ja joukkojen mukana. Valmet 702 traktorit vetäjinä eräs heitinkomppania eteni Latvajärventietä pohjoiseen hiljalleen. Ilta-aurinko oli laskemassa, kun kapteeni PT havaitsi erään tulijoukkueen ”ammus-ajoneuvon” lavalla ylivääpeli TL:n olevan makuuasennossa selällään reppu pään alusena.

Kapteeni GAZ autoineen ohitti kyseisen traktorin ja pysäytti tien sivuun. Tunnetusti kuuluvalla äänellä PT tiukkasi, miksi ylivääpeli on makuuksilla hiekkakasan päällä. Ylivääpeli TL vastasi, jotenkin seuraavasti: ”Herra kapteeni, ylivääpeli TL, toimin yksikön kolmannen tulijoukkueen toisen heittimen, toisen ammusajoneuvon tähystäjänä. Vihollisen ilmatoiminta on ollut rauhallista, kuten omillammekin. Koska kapteenilla ei ole savukkeita, pyydän tarjota tämän kerran!” Kapteeni sai savukkeen ja sorakuorma jatkoi matkaansa.

Johtolassa pidettiin joka ilta seuraavan päivän ampumapuhuttelut. Tällä kertaa ollaan kuitenkin ampumaleirin päätöstilaisuudessa elokuussa 1976. Kuva Perinneyhdistys

Sarriojärven johtolassa ammuntojen aikana pidettiin ampumapuhuttelut. Yleisten leiriä koskevien asioitten jälkeen puhuttelussa seurasi leirin varoupseerin ilmoitukset varotoimista seuraavana päivänä, suljetut tiet ja leirin johdon asettamat vartiopaikat tehtävineen. Tietäen, että leirin varoupseeri olisi seuraavan päivän puhuttelussa estynyt olemaan läsnä, äänittivät eräät palvelustoverit edellisenä päivänä varoupseerin ilmoituksen. Ilmeet puhutteluun osallistujilla olivat näkemisen arvoisia ja hymy herkässä, kun leirin johtaja antoi puheenvuoron leirin varoupseerille. ”Leirin varo asettaa seuraavat vartiopaikat, Latva, Päri ja Roso…”, kuului nauhurilta.

Leireillä viimeinen viikko oli varattu yhteistoiminta-ammuntoihin tykistön kanssa. Melkoinen viuhkapiirros oli vaara-aluekartta, joku sitä mainitsi kiinalaiseksi tuuletusviuhkaksi. Alueilla liikkumisrajoitukset olivat tiukat ja ehdottomat. Kävipä sitten Santahaminan yliluutnantille PL. Harjoituksen vaara-aluekarttaan tutustuttuaan hän totesi, että harjoituksesta tulee vähäravintoinen ja niukkaliikkeinen tilaisuus erityisesti tulenjohtopään joukolle. Tulenjohtopaikka sijaitsi Repomännikön alueella, vaara-alueitten rajoittamassa kolmiossa. Yliluutnantti kurvasi Uazilla huoltolaan hakemaan taistelumuonaa, kertoen hankalan liikkumisrajoitteen ammunnoissa. Saatuaan muutaman muonapussin mukaansa PL pakkasi muonat reppuunsa.

Harjoitus alkoi ja kukin joukko siirtyi omille alueilleen. Yön aikana joukot saavuttivat ampumavalmiudet, varoilmoituksia viiletti radiotaajuuksilla ja aamulla kello 08.00 oli alkava taistelut. Tulenjohtopaikaltaan PL miehistönsä kanssa johti ampumakäskyn mukaan viiden vuorokauden aikana useasti tulta eri maalialueille, mutta tulenjohtopaikka sijaitsi maastokolmiossa, jonka sivut olivat n. 300X300X400 m. Yliluutnantti PL manasi peitetysti radiossa tuliasemaan, miten hänellä on kyllä muonapusseja, mutta kaikki ovat tomaattikeittoa. Viiden päivän tomaattikeittokuuri puri. Harvemmin tulee aktiivisesti tomaattikeittoa valmistetuksi, toteaa PL vielä nykyisinkin.

Kellokulttuuri on tiukka epäsuorantulen edustajien keskuudessa. Loppuammunnassa ei kukaan tuliasemaerotuomari halunnut joutua kirjoittamaan tykistön tarkastajalle tai ammunnan johtajalle kirjallista selvitystä siitä, ettei tunne kelloa. Elsa yksiköllä ja Koltilla oli eräällä leirillä kova kilpailuhenki heti leirin alusta alkaen.

Minuutit, sekunnit, metrit ja piirut olivat mittauksien kohteena niin junasta purkautumisessa, tuliasemaan ajossa, ampumavalmiuden saavuttamisessa. varsin tasaisia olivat joukot aina siihen asti, kun tuliasemiin viestitettiin ammunnan loppuammuntaan liittynyt tulisuunnitelma. Etumaaliin piti ampua tulimuoto ISKU levitettynä, josta tulimuodosta kuvattiin ensimmäiset ja viimeiset laukaukset ja kolmen minuutin kuluttua piti jatkaa siirrolla takamaaliin levittäen myöskin isku, kuvaten ensimmäiset ja 60 sekunnin päästä viimeiset.

Viestimiehet rauhoitettiin ja linjat tulijoukkueisiin puhkaistiin auki. Sivukaiuttimista kuului: ”Kaikille, kaikille!” ”Tulisuunnitelma Kettu 5, Heikki 13.15. Ampukaa!”

Putket osoittivat tilanteen alussa jokaisella tuliyksiköllä ihan eri maaleja, eli yllätys toteutettavasta maalista oli jokaisessa tuliasemassa sama! Vilho Petteri Nenosen konstia toteutettiin.

Lähtölaukauksia alkoi kuulua ympäri ampumakenttää, ”Kundit nyt korvat auki, rauta hiihtää”, totesi monesti Elsan tuliasemaerotuomari kapteeni MR. Tuli siirtyi takamaaliin, jylinä oli melkoinen. Pääsinpä kuittaamaan kapteeni KH:lle, että ”kello on muutakin, kuin rippikoululahja,” myhäilee MR. Hyviä kavereita ovat edelleen.

Hurttia huumoria tarvittiin, kun komppanioiden henkilökunta palasi illalla luxus-majoitukseen, TVH:n vanhoihin parakkeihin. Sarriojärvi 1990. Kuva Perinneyhdistys