Tola Toivinen laiturin päässä ongella. Kuva Perinneyhdistys

Tola Toivisen muistoja Suojeluskuntain Päällystökoululta

Tola Toivinen (alkujaan Taisto Toivonen) syntyi Heinäveden Pilpassa 9.6.1918. Hänen isänsä oli luutnantti Eino Kaarlo Toivonen (syntynyt 14.8.1894 Tampereella, kuoli 14.11.1938 Tuusulassa ja äitinsä Agnes (omaa sukua Martikainen, syntynyt 4.12.1888 Lapinlahdella, kuoli 24.8.1970 Keravalla). Eino K. palveli Päällystökoululla nuorempana opettajana 1.11.1927-14.11.1938. Tola Toivinen asui Päällystökoululla 1.11.1927 alkaen. Isän kuoleman jälkeen perhe sai asua Päällystökoululla vielä toukokuun loppuun 1939, jonka jälkeen he muuttivat Keravalle. Toivinen kirjoitti ylioppilaaksi Keravan yhteiskoulusta 1937. Varusmiespalveluksen hän suoritti 1937-1938. Talvisodan aikana Toivinen toimi kouluttajana Hyrylässä Jalkaväen Koulutuskeskus 1:ssä ja jatkosodassa mm. Erillinen Pataljoona 28:n esikunnassa ja joukkueenjohtajana. Toivinen oli sotilasarvoltaan reservin yliluutnantti. Tola Toivinen opiskeli diplomi-insinööriksi ja työskenteli Imatran Voimalla suunnittelijana ja PR-insinöörinä sekä Insinööriuutisten (nykyisin Tekniikka & Talous) päätoimittajana. Hän perusti yhdessä Suomen Rakennusinsinöörien Liiton ja Suomen Rakennusmestariliiton kanssa Rakennuslehden, jonka päätoimittajan tehtävästä hän jäi eläkkeelle 1980.
Tola Toivinen 10.1.1994

Anekdootteja Suojeluskuntain Päällystökoululta

Muutimme Tuusulaan marraskuussa 1927. Tuusulassa jatkoin koulunkäyntiäni Tuomalan koulussa. Se sijaitsi koulupiirin pohjoisrajalla, Opettajaopistoa vastapäätä tien toisella puolen olevassa punaisessa rakennuksessa. Koulumatkaa oli 4 kilometriä. Koulussa oli kaksi opettajaa: Mandi Korhonen opetti kansakoululaisia ja Fanni Alanne alakoululaisia, lisäksi poikien käsitöitä opetti puuseppä Edvin Weckström Ristinummelta. Opetus sujui, vaikka samassa luokassa olivat kaikki kansakoulun oppilaat. Itse menin jatkamaan ensimmäiselle luokalle (nykyään kolmas).

Tuusulaan muuttaessamme toimme Saimaalta veneemme. Isähän oli ollut pari kertaa Päällystökoululla kurssilla ja tiesi maisemat. Vene oli poikavuosinamme ahkerassa käytössä, varsinkin kun talossa ei ollut muita veneitä 20-luvulla. Hulluttelimme veneellä mm. keikuttamalla se vettä täyteen pyrkimyksenä liikkua sillä eteenpäin. Puuvenehän vettä kevyempänä keikahtaa heti kumolleen, mutta meidän painomme piti veneen jotakuinkin pystyssä, kunhan vain käsin meloimme tasapainoa. – Keväisin jäiden lähdön aikaan oli ensimmäisenä tavoitteena päästä railoja pitkin järven toiselle puolen. Vene, airot ja mela siinä kärsivät kun joskus jäimme mottiin.

Tola Toivisen täti ja isäiti Kyllikki ja Naima Tovonen soutelemassa lentokonehallin edustalla n. 1935. Kuva Perinneyhdistys, Tola Toivisen kokoelma.

Tuusulanjärvessä oli 60 vuotta sitten rapuja runsaasti. Niitä tuli jopa katiskaan. Kerran kokeilimme rannassa, kuinka kova on saksien voima. Otimme kiinni sisiliskon ja Uolevi Vihma tarjosi lisko ravun saksiin. Sakset sohaisivatkin kiinni Uolevin sormiin ja rapu lensi. – Kerran lainasimme Laurilan Yrjön kanssa muutaman rapumerran ja saimme illassa 50 rapua. Menimme koppavina näyttämään niitä Yrjön äidille, joka oli Päällystökoulun emäntä. Hän keitti, söi itse muutaman ja ehkä antoi keittiön tytöillekin. Sitten hän ilmoitti, että syökää loput, kun olette pyydystäneet. – Yritimme, mutta lopulta yökötti. Sen jälkeen ei rapu ole kelvannut.

Päällystökoulun vuonna 1926 valmistuneen upseeriasuintalon (Vihmalan) edessä oli portaat rantaan ja niiden jatkeena pukkilaituri ja sen päässä öljytynnyreiden varassa uimahuone, kuten ennen sanottiin. Uiva rakennus siirrettiin talviksi rannalle. – Kevättalvella usein vesi nousi ruovikon reunalla jäälle, muualla jää kantoi, mutta vedessä se heikkeni. Olimme poikien kanssa jäällä ja tulimme maihin uimahuoneen kohdalla. Minä tulin viimeisenä ja ohut pakkasilla uudelleen jäätynyt kansi petti. Putosin sulaan, matalaahan siinä oli ja pääsin omin neuvoin uimahuoneelle. Apua en saanut, koska kaverit hupenivat nähdessään minun putoavan.

Tynnyreiden varassa uiva uimahuone ankkuroitiin paalulla pehmeän pohjaan. Eräänä syksynä paalu oli jäänyt nostamatta. Kesällä oli talouspäällikkö Rosenholmilla vieraana keravalainen musiikkimaisteri Aarne Nurminen, joka oli sukua rouva Rosenholmille. Aarne Nurminen meni uimaan, hyppäsi veteen. Pahaksi onneksi juuri siihen pohjaan jääneeseen tolppaan. Onneksi vain vatsanahka naarmuuntui rumasti. Olisi voinut olla kohtalokasta. – Uiva uimahuone ja pukkilaituri korvattiin betonilaiturilla ja kiinteällä rakennuksella, jossa oli oma koppinsa jokaiselle perheelle.

”Lasitehtailija” Hj. Leppälä, jolla oli Uudenmaankadulla peilihiomo ja lasinjalostusliike, korjasi ja laajensi 30-luvun alussa kesähuvilaansa. Puurakennus rapattiin ns. terastirappauksella, johon sekoitettiin verstaalta saatua lasimurskaa. Samalla uusittiin aita ja portti, johon laitettiin kyltti ”Tiilikanoja”. Mehän luimme sen tiiliKANOJA ja pia töhersimme nimen alle SAVIKUKKOJA. – Pian kyltti uusittiin ja teksti oli: ”Tiillikan-oja”.

Vihman Uolevi oli ihmeuimari. Hänhän oli invalidi, jalaton, yksikätinen. Silti hän suoritti jonkin urheilukurssin yhteydessä uimakandidaatin tutkinnon. Hän osallistui vammaisuudesta huolimatta lähes kaikkiin puuhiimme. Mm. laski yhdellä suksellaan hyppyrimäestä, löi palloa, ”hiihti” yhdellä suksellaan Tuomalan suon taakse, missä parina talvena suon vesi nousi ojasta pellolle tehdä meille mainion luistinradan. Siellä Uolevi toimi jääpalloa pelatessamme maalivahtina.

Uolevi Vihma melomassa kanootillaan uimalaitoksen luona. Kuva Perinneyhdistys

Päällystökoululla jokaisella opettajalla oli tietenkin spesialiteettinsa. Everstiluutnantti Paavo Susitaival oli mm. kaasujen opettaja. Hän oli hankkinut havaintoa välineeksi joitakin selluloosatehtaan jätelipeä, joka haisee pahalle. 20 luvulla koululla oli pohjois reunassa niin sanottu miehistä rakennus vanha leipomo rakennuksen jatkeena. Siitä pohjoiseen oli pieni mies pistooli ampumarata ja vajaa. Jostakin syystä Susitaival-ehkä hajun takia – oli jättänyt 10 litran kanisteri kanisterit vajaan seinustalle. Me pojat -Hokka Susitaival mukana – löysimme kaksi kanisteria. Kieltolain aikaan viinaa salakuljetettiin ja me uskomme löytäneet käyttöön. viina on luvatonta ja myrkkyä, joten se oli tuottava. Päätimme ja kaadamme kanisteria sisällön viereiseen järveen laskevan ojaan. Kaamea haju paljasti asian. Mutta me toimimme hyvässä uskossa, emmekä saaneet selkään.

Päällystökoulun tilanpuutetta korjattiin maan ostoilla. Joskus 30-luvun taitteessa ostettiin maantien itäpuolelta huvilarakennus henkilökunnan asunnoksi. Siinä oli ulkorakennus, jonka tilalle rakennettiin uusi sikala. Löysimme kerran sieltä ulkorakennuksen nurkista pari n. 0,2 – 0,3 litran peltipurkkia, joiden kyljessä oli keltainen risti. Emme tienneet sellaisen merkin tarkoitusta. Avasimme purkit, joissa oli jauhetta. Ravistimme sitä ulos. Jotenkin sitä saimme myös silmiimme, joita alkoi ankarasti kirvellä ja kyyneleet valuivat. Siinä oli lähellä talon kaivo, jonne menimme silmiä huuhtomaan. Käsissämme oli kuitenkin ainetta ja huuhtominen ei oikein auttanut. Kotona sitten silmät pestiin ja saatiin isältä tietää mitä aine oli. Kyynelkaasun kanssa sillä oli tekemistä.  Se ei selvinnyt miksi purkit olivat saatavissamme.

Koivikon tila, jonka Suojeluskuntajärjestö osti 1921, oli vain kolmisen hehtaaria. Alkuvuosina maastoharjoitukset jouduttiin pitämään vieraiden mailla, – luvalla tietenkin -. Kerran kurssilaiset viestiharjoituksissaan olivat vetäneet puhelinkaapelinsa puihin Halosen maalle ja pahaksi onneksi tapsi meni ns. miljoonamäntyä myöten. – Miljoonamänty sai nimensä siitä, että professori Pekka Halonen käytti sitä usein mallinaan ja sillä oli siksi muutenkin arvoa, kun tavallinen käkkärä kalliomänty. – Halonen soitti koulun johtajalle vihaisena ja isäni, joka oli harjoituksen johtajan, sai haukkumiset. Mänty ei vaurioitunut.

Halosten kanssa rinnakkaiselo toimii muuten moitteettomasti. Rouva Maija Halonen kulki Päällystökoulun autossa Keravalle kauppoihin, kuten talon väkikin. Tyttäret Marja ja Kaija kulkivat Keravan yhteiskouluun, toinen opettajana, toinen oppilaana, koulun linja-autossa aamuin illoin.

Päällystökoululla oli useita talonmiehiä. Lämmityksestä – taloissa oli jokaisessa oma koksilla toimiva keskuslämmitys – huolehti Hallia, joka asui voimistelurakennuksen kolmanneksessa kerroksessa. Hän huolehti myös kesäisin mm. nurmikoiden niittämisestä ja pihojen kunnosta. 1930-luvulla oli lisäksi ”Piha-Jenny” Tuomalasta, jonka tehtävänä oli pitää alueen hiekkakäytävät siistejä ja nurmettomina. – Talossa oli aluksi kaksi hevosta. Ensin vain puoliverinen ratsu Kalle-Rex ja sitten myöhemmin myös suomenhevonen tamma, jota eräs hevosmies nimitti ”Elugga”, irvistellen, ettei niin hienoa hevosta voi sanoa elukaksi. Tallit ja sikala sijaitsivat Koivikon tilan eteläpäässä, mutta siirrettiin myöhemmin mäelle maantien itäpuolelle. – Taloon kuului tietenkin autonkuljettaja. Autoja oli 30-luvulla kaksi: linja-auto ja ns. ”Pikku-Hoppa”, pieni neljän hengen Ford.

Koulun linja-auto REO Hersalan edessä 1925-1927. Kuva Keravan museo, Tuula Nuutisen kokoelma

Henkivakuutusyhtiö Salama lahjoitti suojeluskuntajärjestölle 1931 lentokoneen: Junkers Junior. Kone oli kaksipaikkainen, tähtimoottorilla varustettu alataso. Rungon pinta oli aaltoalumiinia, kun meillä yleensä pienet koneet olivat kangaspintaisia. – Samanlainen Junkers, saksalainen silloin suuria matkustajakoneita tekevän tehtaan tuote, oli myös lentokapteeni Väinö Bremerillä, joka koneellaan lensi mm. Etelä-Afrikkaan. -Suojeluskunnan kone sijoitettiin Päällystökoululle vesitasona ja sille rakennettiin

Koivulahden rantaan halli, siinä oli suuret 4-osaiset liukuovet ja veteen vievä silta, jolla oli kiskot ns. kelkkaa varten. Se oli teräspyörillä varustettu pellitetty levy, jolle kone ajoi kelkan ollessa vedessä. Kiskoa myöten kelkka koneineen vedettiin halliin. – Rakennusta käytettiin parina kesänä kesäjuhlien tanssihallina. Kone oli ulkona ja lennätti maksusta yleisöä. Tanssimusiikkina kuultiin mm. silloin radiossa kiellettyjä ”Puuseppää aina tarvitaan…” ja Kuti-kuti-kuti-kut, et saa…”

Lentokonetta käytettiin melko harvoin. Sotaharjoituksissa sillä markkeerattiin vihollisen koneita toden tunnun saavuttamiseksi. Lentäjänä oli Ilmavoimien lentäjä Utista, kapteeni Heikki Huhtinen. – Eversti Vihman tultua johtajaksi konetta esiteltiin myös talon upseereille ja heidän perheelleen noin 15 min lennolla. Lapset olivat aikuisten sylissä, paitsi me isot pojat yksin. Jostakin syystä minä en päässyt mukaan. Sekös keljutti. – Myöhemmin kesällä Huhtinen tuli jonkin sotaharjoituksen takia. Minut haettiin kesken puuhieni mukaan niissä kesävaatteissa, jotka olivat päällä. Ei toki mitään haalareita tai päähinettä annettu. Lento kesti puolitoista tuntia ja minä palelin tavattomasti. Konehan oli avonainen vain pieni tuulilasi edessä suojana. Koneen matkanopeus oli 140 km/h.

Eräänä pyrypäivänä jäälle laskeutuu Ilmavoimien lentokone. Se oli kuten siihen aikaan yleensä avonainen. Pyryssä siitä oli rikkoutunut tuulilasi eikä lentäjä kyennyt näkemään suojalaseissaan lumen hakatessa kasvoja. – Lentäjä oli Utista ja nimi jäi mieleen. Hän oli sodassa kuuluisaksi tullut Mannerheim-ristin ritari lentomestari Ilmari Juutilainen. – Hän haki Helsingistä uuden tuulilasin ja pääsi seuraavana päivänä jatkamaan matkaansa.

Päällystökoululla tottui ampumiseen, vaikka se oli enemmän vapaa-ajan harrastusta. Kurssilaisten tehtäviin se ei enää 1930-luvulla kuulunut, ainakaan kiväärillä ampuminen. Vanha ampumarata oli 300 m suon yli Niininiemen kallion reunaan. Tämän radan viereen rakennettiin myös 50 m rata ja ns. kaksintaistelurata, joka kai vastasi toiminnaltaan myöhempää Olympia-kaksintaisteluammuntaa.

Me isot pojat – 15-16 -vuotiaat – opettelimme aluksi aikuisten mukana, mutta myöhemmin lainasimme päällikköjen luvalla talon asemestarilta Einari Merviöltä (Mecklin) pienoiskiväärin tai sotilaspistoolin ja kävimme harjoittelemassa. Kaksintaisteluammunta varsinkin kiinnosti. Ehkä ampumaharjoittelusta oli hyötyä, kun alokkaana ammuin Puolustusvoimain valioampujan merkin. Vaikeutena oli likinäköisellä ampuminen 600 m matkalla sotilaskivääriä.

Asemestari Einari Merviö harrasti uimahyppyjä samoin kuin uuden rakennuksen valvoja rakennusmestari Taipale. – Erikoinen uimahyppy jäi mieleen lisäksi erään kesän urheilukursseilta. Kurssilaista suuri osa suoritti uimamaisterin tutkinnon. Mukana oli myös tuusulalainen, myöhemmin keravalainen ”Pikku-Matti” Järvinen. Hän asui siihen aikaan Tuomalassa vastapäätä Kylänpäätä tätiensä luona. – Maisterin tutkintoon kuului myös hyppy 10 metristä. Mattia homma arvelutti ja hän epäröi hypäten harjoitteluksi välitasolta 5 metristä. Kaverit näkivät, että Matti hyppäsi ja hyppy hyväksyttiin. Myöhemmin Matti tunnusti ja kävi hyppäämässä ylhäältä.

Asemestari Einari Merviö ja kapteeni Albert Rosenholm asevarastossa Hersalan alakerrassa. Kuva Perinneyhdistys Henrik Rosenholmin kokoelma

Urheilu kurssien päätteeksi oli monena kesänä uimalaitoksella uimanäytös, johon oli hankittu Helsingistä kilpailijoita ja esiintyjä mm Pellehyppyihin ja ”Seuraa Jussia”

hullutteluihin. Eräs ohjelmanumero oli lautasten sukeltaminen Tuusulanjärven harmaasta pohjasta. Lautasia heitettiin veteen ja sukeltaja ”löysi” ne. Seurasimme esitystä veneestä ja totesimme että sukeltaja hakee toiset lautaset sukeltamalla uimalaitoksen alitse toiselle puolelle, missä oli varasto.

Päällystökoulu oli suuri sähkön kuluttaja. Se teki kulutussopimuksen könttämäärästä ja sai oman muuntajan. Kulutusmäärän saavuttamiseksi hankittiin henkilökunnalle kai tukkuostona mm. sähkökattilat ja keittolevyt. – Meillä sähkökattila oli usein puuhellan päällä, koska kosketin oli vieressä. Kattilassa oli vikaa ja jännite pääsi vuotamaan rautaan tietämättämme. – Meillä oli auttamassa Henrikssonin Impi – Turkin suutarin pojan tytär -. Hän keitti päiväkahvia ja otti puuhellan kahvasta seisoessaan hellan eduspellillä. Sähkövuoto meni hänen lävitseen ja hän ei päässyt irti hellasta. Hän huusi apua ja samalla isä tuli kahville. Hän yritti vetää Impiä irti ja saa itsekin sähköiskun. Onneksi isä tajusi vetää johdon irti pistokkeesta. – Selvittiin säikähdyksellä ja opilla ettei sähkölaitetta saa laittaa eristämättä teräksen päälle.

Päällystökoululla oli oma vesihuolto: suuri kaivo, vesitorni ja verkosto sekä viemäriverkko. Jätevesi purkautui kahdesta kohdasta saostuskaivojen kautta järveen. Suuren kaivon vesi oli savista ja maistui maalle. Juoma- ja ruokavesi haettiin pienestä kaivosta. – Vihmalla oli kotiapulaisena Inga Roth, leveälanteinen, paksuhko reisinen nainen. Hän käveli varsin lyhyin askelin heiluttaen kyynärvarsiaan lantiosta ulospäin. Päivittäin hän kulki kaivoille pihan yli ja kurssilaiset vertasivat hänen kävelyään: Askelet kuin ruusun tipat.

Kesällä 1928 oli leikkimässä Yrjön luona ja tuli ukonilma. Hän asui Kasinorakennuksessa lähinnä tornia. Meillä oli sellainen uskomus, että ukkonen iskee metalliin. Siksi ovat ukkosen johtimetkin. Menimme vinttikomeroon ukkosta piiloon ja siellä huomasimme, että housuissamme on metallinapit. Äkkiä hakemaan sakset ja napit irti, ettei ukkonen iskisi metalliin. – Emme huomanneet, että päällämme oli peltikatto, komerossa oli teräksiset saranat ja lukko, seinissä paljon nauloja.

Koivulahden huvilassa asui vuodesta 1930 muutaman vuoden silloinen majuri Väinö Merikallio perheineen. Hän oli Keravan yhteiskoulun rehtorin Einari Merikallion veli, joka kirjoitti nimensä Väinö Leopold V.L. ja se luettiin Lellerikallio. Se oli hänen lempinimensä. Veljekset olivat laulumiehiä ja tenoreita. Merikallio ja isäni kulkivat Keravalla Mieslaulajien harjoituksissa ja lauloivat eri tilaisuuksissa gluntteja.

Suojeluskuntain ylipäällikkö, kenraalimajuri Lauri Malmberg kävi Päällystökoululla hiihtämässä. Hän asui silloin majuri Brücknerin tyhjässä huoneistossa, koska se oli käytössä vain silloin kun majurilla oli oppitunteja. Malmberg diplomi-insinöörinä oli kiinnostunut ratkaisemaan suksien lipsumisen vesikelillä. Hän oli teettänyt messinkipellistä leveät maastosukset, mutta valitettavasti ne lipsuivat joka suuntaan ja hän vei ne pois.

Erään kerran Päällystökoululla oli vieraana tasavallan presidentti Pehr Svinhufvud, Ukko-Pekka. Kasinon eteisessä oli vieraiden ja kurssilaisten päällysvaatteita tungokseen asti. Eräs upseeri oli ottamassa päällystakkiaan, kun taskusta putosi korttipakka. Malmberg sattui paikalle ja tokaisi: Äkkiä kortit pois, ettei presidentti näin.

Tasavallan presidentti P.E. Svinhufvud vierailulla 23.7.1931. Kuva Perinneyhdistys, Edvin Weckströmin kokoelma

Kesällä 1928 vieraili Suomessa Norjan kuningas Haakon VII puolisoineen. He kävivät myös Päällystökoululla. Talon johdolla oli vierailun järjestämissä puuhaa ja eräs pulma oli korkeiden vieraiden arvoiset nojatuolit. Kasinolla eli kerhorakennuksessa sellaisia ei ollut. Joku keksi, että meillä oli korkeaselustaiset, käsinojalliset korituolit, joissa oli äidin kutomat punapohjaiset raanut. Ne lainattiin vieraiden istuimiksi ja kulkivat meillä nimellä: Kuninkaan tuolit.

Kuninkaan vierailun muistoksi hän istutti koulun pihan keskelle kuusen taimen, jonka ympärille rakennettiin komea aita vaakunoineen. Aita ei kuitenkaan pidätellyt karhunpentu Eliasta, joka eräänä päivänä repii kuusen maasta. Talonmies Hallia haki metsästä vastaavankokoisen kuusen ja istutti sen. Uuden kuusen latva kasvoi pahasti vinoksi ja vielä kerran kuusi korvattiin uudella.

Karhunpentu Elias tuotiin keväällä Päällystökoululle kissaa pienempänä. Se oli jäänyt orvoksi, kun emo oli ammuttu. Laatokan Karjalasta Loimolan suojeluskuntalaiset lahjoittivat pennun kenraali Malmbergille, mutta sen hoitopaikaksi tuli Päällystökoulun keittiö. Siellä naiset syöttivät pentua aluksi tuttipullosta. Karhu nukkui yksin keittiössä ja päivät se pyöri ihmisten jaloissa. Eräänä yönä Elias oli tutkinut paikkoja ja saanut auki nurkkakomeron, jossa säilytettiin siivoustarvikkeita. Lattialla ollut pullo kiinnosti ja karhu sai sen auki. Siinä oli lysolia ja pentu pudotti sen lattialle… Aamulla Elias löydettiin nukkumasta oven suusta mahdollisimman kaukana pahanhajuisesta lysolista.

Päällystökoulun vastapäätä, tie toisella puolen kallion kupeessa pienessä mökissä – pieni tupa ja kamari – asui Turkin sodan veteraani Iisakki Henriksson, jota sanottiin Turkin suutariksi. Hän teki vielä 30-luvulla pieniä suutarintöitä. Henriksson kuoli sodan aikana yli 90 vuotiaana. Hän oli naimisissa Iidansa kanssa, joka oli tyttönä ruotsinkielinen. Pappa kertoo riiatessaan sanoneensa: Puhu suamia vaikka sana päivässä. – Hän kulki vielä 30-luvun alkupuolella metsässä pienten käsikärryjen ja työkalujen kanssa vääntämässä kantoja talvipuiseen – lähes 80-vuotiaana.

Turkin suutari istui kesäisin mielellään kalliolla ollen pienen saunansa seinustalla penkillään. Me pojat menimme usein häntä jututtamaan ja pappa pisti tarinoihinsa aina omiaan. Vakiotarinaan kuului kertomus Turkin sodasta: Siellä Karnii Tupniakissa oli niin kylymä, että jäitä poltettiin. Hän selitti, että hänet hauratahan tähän mäelle, kotuaan hän ei lähäre. – Eräs vakiofraasi minulle oli: Makaakos se sun pappasi? Me sanoon sille, että minkä nuar mies makaa sen eruksens löytää. – Iisakki Henrikssonin ääni oli omalaatuinen vanhan miehen särisevä matala basso, jota oli mukava kuunnella.

Päällystökoululaiset Turkin suutarilla kattotalkoissa. Keskellä Iisakki ja Ida Henriksson. Kuva Perinneyhdistys

Hyrylän ja Järvenpään välillä ei 20-luvulla ollut muita kauppoja, kuin pieni kyläkauppa Tuomalan keskellä. Kesäisin pitivät Lindemanin neidit kauppaa Erkkolan ja Pekkolan välillä talossaan kauempana tiestä. – 30-luvulla Elanto perusti kaupan Erkkolan viereen. Siinä oli kaupanhoitajana rakennusmestari Arvo Kallion vaimo. He rakensivat oman talonsa rantaan Ruotsinmajan viereen. Ennen Elantoa oli tien toisella puolella joinakin kesinä Onnelan kioski, josta sai hyvää kotitekoista kermajäätelöä. – Hain joskus setäni vieraillessa meillä hänelle tupakkaa Elannosta. Klubi 7 maksoi mk 3,75 ja Klubi 77 maksoi markan vähemmän.

Muuttaessamme Tuusulaan talon väki kertoi paikkakuntalaisten olevan varsin vaikeasti joukkoonsa hyväksyviä. Ehkä toisaalta Päällystökoulu oli suljettu yhteisö ja kanssakäyminen jäi pakollisiin. – Meidän nuorten elämässä sen kuitenkin havaitsi. Pelatessamme tai urheilemassamme kentällä kylän pojat eivät osallistuneet. Lähihuviloiden nuoret sentään joskus. Lotissa kylän naiset olivat, samoin kuin Pikkulotissa yhdessä Päällystökoulun väen kanssa.

Mäntsälän kapinan aikaan koko Päällystökoulun miesväki joutui vartioon. Pohjois-Uudenmaan sk-piirin päällikkö everstiluutnantti Paavo Susitaival, oli luovuttanut Mäntsälän miehille aseita. SkPk:n johtaja katsoi, että koulun asevarasto on vartioitava, ettei sitä ryöstetä vääriin käsiin. Sellaista ei tapahtunut. – Armeijan kolonnat ajoivat ohi Järvenpäähän päin tilanteen rauhoittamiseksi Mäntsälässä. – Susitaival erotettiin ja upseeriura katkesi muutamaksi vuodeksi. Talvisotaan hänet kelpuutettiin. Komensi pohjoisella Suomussalmella täydennyspataljoonista koottua yksikköä, Ryhmä Susi estäen venäläisten etenemiseen ja pakenemisen pohjoiseen.

Koulun opettajaksi – lähinnä pioneeriopin – tuli 1931 kapteeni Ilmari Rytkönen. Hän rakennutti kurssilaisilla harjoitustyönä saunan luokse rinteeseen savusaunan. Illu, kuten häntä kutsuttiin, pyysi meidät kerran oppiin saunan lämmitykseen ja saunomiseen. Erikoisin opetus oli, kun hän heitti kiukaalle pullollisen olutta. – Palavan maltaan tuoksu yhdistyi hengitysteiden kautta levinneeseen lievään humalaan ja – sitten uimaan.

Upseerikurssi ryhmäkuvassa savusaunan edessä. Kuva Perinneyhdistys, Tola Toivisen kokoelma

Päällystökoulun alueeseen kuului pieni suohon pistävä pelto nykyisen Järvenpääntien itäpuolella. Sitä käytettiin harjoitusmaastona ja sinne oli kaivettu pätkä ampumahautaa. Kerran kuljeksimme siellä ja näimme maasta pistävän esiin heittimen kranaatin pyrstön. Epäilimme sen olevan suutarin ja halusimme varmistautua. Ampumahaudasta heittelimme kranaattia kivillä. Mitään ei tapahtunut. Lopuksi vedimme sen esille, heitimme sen vielä kiveen. Sitten veimme kranaatin asemestari Merviölle ja saimme kuulla saarnan. – Onneksi se oli harjoituskranaatti ilman sytytintä.

Päällystökoululta itään metsään pääsi kahta tietä. Toinen oli tehty 300 m ampumaradan viereen suolle ja toinen kulki Toivolan maiden halki ja sen metsän reunaa, nykyistä Annivaaran tietä. Vanha polku, jota jostain syystä kutsuttiin Kissanaivastuspoluksi, oli kunnostettu aluksi metsän reunassa olevalle ammusvarastolle ja myöhemmin ylös kallioille konekivääriradan päähän Pappilan rajalle. – Tienvarressa, kallion kuopassa kasvoi silloin pähkinäpensas.

Isäni sai aivoverenvuodon matkallaan polkupyörällä Keravalle lauluharjoituksiin. Selvisi jotenkin Kunnantalolle, josta hälytettiin apua. Isä tuotiin kotiin ja tohtori Laine-Ylijoki tutkittuaan arveli kohtauksen menevän ohi parissa kuukaudessa. Tilanne kuitenkin paheni ja hänet vietiin Tilkan sotilassairaalan, jossa hän viikon päästä kohtauksesta 14.11.1938 kuoli. Katkos oli aivojen takaosassa ja verenpurkaus tukki mm. selkäytimen. – Seurasi Päällystökoulun ensimmäiset ja ainoat sotilaalliset haltijasta. Vainajan arkku kannettiin kotoamme pihan yli autoon kurssilaisten muodostamassa kunniakujassa havutettua pihatietämme myöten. Kantajina oli kolme isän veljeä ja minä sekä koulun upseeritovereita. Suomen Valkoisen Kaartin soittokunta soitti surumarssina Narvan marssia. Surusaatto ajoi Paijalan hautausmaalle, jossa arkkua kantoivat Yliesikunnan

upseeritoverit suojeluskuntalaisten kunniakujaa myöten. Arkkua hautaan laskettaessa suojeluskuntalaiset ampuivat hautausmaan aidan takana 21 kunnialaukausta. Siunauksen toimitti kirkkoherra Arvi Järventaus. Keravan Mieslaulajat lauloivat jäsenensä haudalla. Muistopuheita pitivät mm. ylipäällikkö kenraalimajuri Lauri Malmberg ja koulun johtaja eversti Martti Vihma. Muistojuhla pidettiin Päällystökoulun kasinolla.

Eino K. Toivosen hautajaiset Tuusulassa Paijalan hautausmaalla 17.11.1938. Kuva Perinneyhdistys, Tola Toivisen kokoelma

Kenraali Malmbergin ja ev. Vihman suosiollisella luvalla saimme asua vielä kodissamme toukokuun loppuun kuten myös saman ikäisenä, 44-vuotiaana kuolleen kapteeni Rosenholmin perhekin.

Sisareni oli päässyt kahdeksannelle luokalle ja arvelimme, että on parasta jatkaa vanhassa tutussa koulussa. Tavaramme sijoitettiin varastoon Keravalle, josta syksyllä löysimme asunnon ennen YH:n alkua. Läksin Päällystökoululta Ouluun harjoittelemaan Teknistä Korkeakoulua varten ja niin päättyi elämämme Tuusulassa.