Koivikon alue alkuperäisessä asussaan kuvattuna talvella 1922. Kuva Perinneyhdistys
Alue
Huvilakausi 1879-1921
Suojeluskuntajärjestö osti ”Koivikon” palstatilan Tuusulanjärven rannalta Uno Hernbergin perikunnalta 8. syyskuuta 1921 Suojeluskuntain päällystökoulun sijoituspaikaksi. Tämä oli jo kuudes kiinteistökauppa alueesta. Sen oli omistanut tätä ennen viisi eri henkilöä ja kaksi perikuntaa yhteensä 42 vuoden ajan. Alueen alkuperäinen nimi oli ollut Käkiniemi, jonka kuului Tuusulan pitäjän Tuomalan kylän Laurikkalan talon maihin, jonka Johan ja Adolfina Weckström omistivat.
Ensimmäinen kauppa
”Koivikon” palstatilan ensimmäinen omistaja valtioneuvos Carl Robert Åkerblom oli syntynyt Viipurissa. Hän oli etsinyt kesäpaikkaa perheelleen ja saanut todennäköisesti vihjeen kauniilla paikalla Tuusulanjärven rannalla sijaitsevasta alueesta työtoveriltaan Birger Lundahlilta kenraalikuvernöörin kansliassa. Lundahl oli aikaisemmin omistanut lähellä sijaitsevan Syvärannan. Tuomalan kylän Laurikkalan talon omistajapariskunta myivät 5. heinäkuuta 1879 C. R. Åkerblomille viiden tynnyrinalan ja yhdentoista kapanalan (n. 2,5 ha) suuruisen määräalan 2.600 Suomen markan hintaan, joka vastaa nykyrahassa n. 12.350 €. Jo elokuun 16.päivänä 1879 lohkottiin myyjätilan maista huvilapalsta, joka pieneni hieman tarkoitetusta. Lohkottu palstatila sai nimen ”Koivikko”, ilmeisesti paikalla kasvaneen komean koivikon mukaan. C. R. Åkerblom rakennutti ostamalleen palstatilalle puolitoistakerroksisen uusrenessanssityylisen lautaverhoillun hirsirakennuksen ja tarvittavat piharakennukset. Huvilan rakentamisessa käytettiin harvinaista pystyhirsirakennetta. Palstatila ja sille kohonneet rakennukset olivat Åkerblomin perheen omistuksessa yhteensä 18 vuotta. Se myytiin neljä vuotta C. R. Åkerblomin ja hänen vaimonsa kuoleman jälkeen.
Toinen kauppa
Helsingissä 28. maaliskuuta 1897 solmitulla kaupalla Åkerblomin perikunta myi kiinteistön tamperelaiselle leskirouva Bertha Sandbergille. Kauppahinta oli 16.000 markkaa, joka vastaa nykyrahassa n. 75.450 €. Bertha Sandberg oli tamperelaisen rautakauppiaan Wilhelm Sandbergin leski, joka oli toiminut yrittäjänä miehensä kuoleman jälkeen lähes kymmenen vuotta. Toisin kuin tilan edelliset omistajat, Bertha Sandberg muutti ”Koivikkoon” pysyvästi kahden nuoren tyttärensä ja naimattoman sisarensa kanssa. Alkuperäistä huvilaa laajennettiin nyt huomattavasti. Se itäiseen päätyyn rakennettiin suuri tiilirakenteinen laajennusosa ilmeisesti paloturvalliseksi galleriaksi taidekokoelmaa varten. Laajennukseen liittyi myös korkea kolmikerroksinen torniosa. Tämä tiilinen laajennusosa päällystettiin aikaisemman huvilan tyyliin sopivalla vaakalautaverhoilulla ja koristelistoilla. Ruotsalaissyntyisenä Bertha Sandberg käytti tilasta nimeä ”Björkebo”.
Kolmas kauppa
Ilmeisesti ensimmäisen sortokauden pelottamana ja oman terveytensä horjumisen vuoksi Bertha Sandberg päätti luopua Koivikon huvilasta vain kolmen vuoden jälkeen. Hän myi kiinteistön kauppias Felix Theodor Sandbergille 24. heinäkuuta 1900. Kauppasumma oli 50.000 markkaa, joten se oli noussut kolmessa vuodessa yli kolminkertaiseksi, joka ilmeisesti johtui lisärakennuksesta. Nimestään huolimatta uusi omistaja Felix Sandberg ei ollut mitään sukua myyjän aviomiehelle. Hän oli menestynyt tukkukauppias, joka oli perustanut yhdessä Max Fazerin kanssa siirtomaatavaratukkuliikkeen ja perusti mm. sokeritehtaan Helsinkiin. Hän oli osakkaana ja hallituksen jäsenenä myös useissa muissa yrityksissä. Felix Sandbergin aikana ”Koivikon” tilalla elettiin loisteliasta aikaa. Hän ei kuitenkaan käyttänyt vaimonsa kanssa huvilaa vakituisena asuntonaan, vaan ainoastaan kesähuvilana. Puutarhaa parannettiin ja sitä kuten myös kasvihuonetta oli hoitamassa palkattu puutarhuri. Pihapiiriin rakennettiin lisää talousrakennuksia ja tien varteen istutettiin kuusiaita. Felix Sandberg piti ”Koivikon” huvilaa omistuksessaan vajaan 12 vuoden ajan. Hän luopui palstatilasta ilmeisesti vaimonsa Anna Sandbergin vaikean allergian vuoksi.
Neljäs kauppa
Maaliskuun 30. päivänä 1912 allekirjoitettiin tilasta kauppa, jossa Anna ja Felix Sandberg myivät sen varatuomari, senaatin oikeusosaston kanslisti Valter O. Parviaiselle. Yllättävää kaupassa oli hinta, joka oli täsmälleen sama 50.000 markkaa kuin edellisessä kaupassa. Valter Parviainen oli kuuluisaa Parviaisten kauppiassukua Joensuusta. Hän piti ”Koivikkoa” myös vain kesähuvilanaan, eikä mitään suuria muutoksia tehty. Valter Parviainen oli naimisissa Elin Wigilia Schützin kanssa. Pariskunta jäi lapsettomaksi, mutta he adoptoivat myöhemmin tyttären. He pitivät Koivikkoa omistuksessaan vain vajaat viisi vuotta.
Viides kauppa
Valter O. I. Parviainen ja hänen vaimonsa Elin Parviainen myivät omistamansa palstatilan rakennuksineen agronomi Uno Ossian Hernbergille 20 helmikuuta 1917, juuri ennen Venäjän maaliskuun vallankumousta. Kauppahinta oli edelleen sama 50.000 markkaa, kuin oli ollut kahdessa edellisessä kaupassa. Sotavuosien vuoksi inflaatio laukkasi ja kauppahinta oli n. kolmasosa siitä arvosta mitä Valter Parviainen oli siitä maksanut. Todennäköisesti huomattavasta tappiosta välittämättä hän halusi vain päästä eroon kiinteistöstä. ”Koivikon” viimeinen yksityinen omistaja agronomi Uno Ossian Hernberg oli toiminut pehtoorina eri kartanoissa, ennen kuin osti Vuosaaren kartanon vuonna 1909. Hän muutti vaimonsa Dagmarin ja kolmen nuoren tyttärensä kanssa virallisesti Tuusulaan 28. tammikuuta 1918. Neljäs tytär syntyi ”Koivikossa”. Saattaa olla, että muuton Tuusulaan aiheutti levoton aika ja perheen halu muuttaa turvaan aivan Helsingin läheltä maalle rauhallisemmalle seudulle. He tosin muuttivat Tuusulaan jo kevättalvella 1917 Uno Hernbergin myytyä Vuosaaren kartanon. Suomen itsenäistyttyä maaseudun sähköistyminen sai vauhtia. Uno Hernberg Tuomalasta valittiin Tuusulan kunnallisen sähkölaitoksen johtokunnan ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Hän kuoli melko nuorena Tuusulassa 9. heinäkuuta 1921, vain hieman vajaa 45-vuotiaana. Leski Dagmar Hernberg ei ehkä halunnut, eikä pystynytkään enää asumaa neljän nuoren tyttären kanssa ”Koivikon” huvilassa. Siksi hän laittoi tontin huviloineen myyntiin lähes heti miehensä kuoleman jälkeen.
Koivikon huvilarakennus Bertha Sandbergin teettämän laajennuksen jälkeisessä asussa. Kuva Perinneyhdistys
Kuudes kauppa
Suojeluskuntain päällystökoulu perustettiin syksyllä vuonna 1919. Suunnitelma oli käynnistetty jo edellisenä keväänä, mutta sopivan paikan ja opetusupseerien puute viivästyttivät hanketta. Suojeluskuntajärjestö onnistui lopulta saamaan Hämeenlinnasta Linnankasarmilta rakennuksia käyttöönsä ja armeijalta irrotetuksi tarvittavat opettajat. Hämeenlinnassa järjestettiin vain kolme kurssia, joista viimeinen päättyi syyskuussa 1920, jonka jälkeen tilat jouduttiin luovuttamaan takaisin armeijalle. Suojeluskuntain yliesikunta oli alkanut heti etsiä sopivia tiloja päällystökoululle. Esikunnan edustajat kävivät tutustumassa useisiin tarjottuihin kohteisiin, kunnes eräs kiinteistönvälittäjä tarjosi ”Koivikon” tilaa. Yliesikunnan edustajat kävivät tutustumassa tarjottuun kohteeseen ja ihastuivat heti. Helsingissä 8. syyskuuta 1921 solmittiin kiinteistökauppa ”Koivikon” palstatilasta Suojeluskuntain yliesikunnan ja Uno Hernbergin perikunnan välillä. Kauppahinta oli nyt 300.000 markkaa, joka nykyrahassa oli n. 94.200 €. Näin suojeluskuntajärjestö maksoi tilasta 20.000 € enemmän kuin millä Uno Hernberg oli sen vuonna 1917 ostanut. On hieman erikoista, että palstatilalla olleita rakennuksia kauppakirjassa ei mitenkään eritelty. Kauppakirjan allekirjoittivat perikunnan edustajana Verner Alarik Hernberg ja Suojeluskuntain yliesikunnan päällikkö ja tilapäinen ylipäällikkö jääkärimajuri Per Zilliacus. Jos Koivikko ei olisi ollut elokuussa 1921 myynnissä, olisi Suojeluskuntain päällystökoulu epäilemättä sijoittunut muualle.
Koivikon asukkaat
Koivikon huvilan yksityiset omistajat ja asukkaat antavat hyvän kuvan Suomen suuriruhtinaskunnan viimeisten vuosikymmenten sivistyneistöstä, virkamiehistä ja porvareista. Kaikki viisi omistajaa olivat hyvin erilaisia, mutta heillä oli myös paljon yhtäläisyyksiä. Kaksi omistajista, Carl Robert Åkerblom ja Valtteri Parviainen, olivat juristeja, Felix Th. Sandberg oli menestynyt kauppias, kuten oli myös leskirouva Bertha Sandberg. Koivikon viimeinen yksityinen omistaja Uno Hernberg oli koulutukseltaan agronomi. Kaikki olivat tuon ajan mittapuun mukaan hyvin varakkaita. Kaikkien muiden paitsi Valtteri Parviaisen äidinkieli oli ruotsi. Kuitenkin myös Uno Hernberg oli saanut suomenkielisen perusopetuksen. Bertha Sandberg oli ruotsalaisten vanhempien lapsena tietysti täysin ruotsinkielinen ja puhui suomea huonosti. Hän oli mahdollisesti myös Ruotsin kansalainen. Carl Robert Åkerblom taisi sujuvasti venäjää, joka oli hänen virassaan kenraalikuvernöörinkansliassa välttämätön. Myös muiden omistajien muu kielitaito, ainakin venäjän kielen taito, koulutustaso huomioiden, on täytynyt olla hyvä. Ilmeisesti omistajista vain Bertha Sandberg ei ollut ylioppilas.
Lähes heillä kaikilla on ollut mielenkiintoinen yhteys Venäjälle ja erityisesti Pietariin. Carl Robert Åkerblom oli opiskellut Venäjällä, Bertha Sandbergin vanhemmat muuttivat Suomeen Pietarista, Felix Th. Sandbergin vaimo Anna Adele oli syntynyt Pietarissa ja Uno Hernberg meni naimisiin Pietarissa vaimonsa Dagmarin vanhempien kotikaupungissa sitten lisäksi Uno Hernbergin isä oli syntynyt Pietarissa. Vain Valtteri Parviaisella ei näytä olleen suoria yhteyksiä Pietariin, tosin hänen vaimonsa äiti ja isänisä olivat myös syntyneet Pietarissa. Myös saksalaisuus on silmiinpistävää. Sekä Felix Th. Sandbergin että Uno Hernbergin vaimojen vanhemmat olivat saksalaissyntyisiä. Samoin sukunimestään päätellen myös Valter Parviaisen vaimon Elin Parviaisen isä Werner Schütz oli saksalaista syntyperää. Uno Hernbergin isoisä oli pietarinsaksalainen Henrika Lütkins. Kun vielä Carl Robert Åkerblomin äiti oli viipurilaisen ruotsalaisvenäläisten vanhempien lapsi ja Bertha Sandberg ruotsalaisten vanhempien, voidaan sanoa Koivikon omistajakunnan olleen varsin kansainvälistä joukkoa.
On myös silmiinpistävää, että vain Valtteri Parviainen ja Felix Th. Sandberg elivät nykymittapuun mukaisesti suhteellisesti suhteellisen vanhoiksi, muut kuolivat melko nuorina, Uno Hernberg suorastaan liian nuorena. Lisäksi Bertha Sandberg jäi leskeksi vain 34-vuotiaana. Jälkikasvua omistajaperheillä oli melko tasaisesti, vai Parviaiset olivat lapsettomia. Hekin ottivat myöhemmin kasvattityttären. Eniten lapsia syntyi Åkerblomeille. Heillä oli kuusi lasta, kolme tytärtä ja kolme poikaa, joista vain tyttäret ja yksi poika elivät aikuiseksi. Bertha Sandbergilla oli kaksi aikuiseksi kasvanutta tytärtä ja Felix Sandbergilla viisi poikaa, joista kolme eli aikuisiksi. Uno Hernbergillä oli neljä tytärtä, jotka kaikki varttuivat aikuisiksi.
Muut omistajaperheet, paitsi Åkerblomit, pitivät Koivikkoa hallussaan vain melko lyhyen aikaa. Bertha Sandbergin kausi kesti vain kolme vuotta. Toiseksi lyhyemmän ajan huvila oli Hernbergin omistuksessa. Heillä Koivikko oli vain neljä vuotta, vaikka perheellä oli mitä ilmeisimmin alun perin tarkoitus asettua pysyvästi Tuusulaan. Parviaiset hallitsivat Koivikkoa vain viisi vuotta. Pisimpään Koivikkoa käyttivät Åkerblomit ja heidän perikuntansa, yhteensä hieman vajaat 18 vuotta. Bertha Sandberg tyttärineen ja Uno Hernberg perheineen asuivat Koivikon huvilalla pysyvästi, muille kaikille se oli vain kesänviettopaikka. Koivikon ensimmäisellä ja viimeisellä omistajalla oli läheiset sukulaisuussuhteet myös muihin Tuusulan rantatien huvilan omistajiin. Felix Th. Sandbergin että Uno Hernbergin harrastuksena oli metsästyskoirien kasvatus.
On aivan selvää, että Koivikon tilalla asui eri aikoina vaihteleva määrä myös muita henkilöitä, kuin vain omistajaperheiden jäseniä. Tuohon aikaan oli tavallista, että varakkailla perheillä oli palveluskuntana keittäjiä, sisäkköjä ja palvelijoita. Lisäksi Koivikossa oli ainakin Bertha Sandbergin ja Felix Th. Sandbergin aikana palkattu puutarhuri hoitamassa pihaa, puutarhaa ja kasvihuonetta. Lisäksi vakituinen hevoskuski on ollut hevosia hoitamassa ja ajamassa vaunuja. Talossa on mahdollisesti ollut myös erityinen kotieläintenhoitaja. Ainakin Bertha Sandbergin aikana asu huvilalla tyttärien lisäksi vielä hänen vanhempi sisarensa sekä tyttärien ruotsalaissyntyinen kotiopettajatar.
Koivikon ensimmäinen omistaja Robert Åkerblom perhekuvassa 1860-luvulla. Kuva Anita Christensen
