Rakennus 8 2015. Kuva Perinneyhdistys

Asuinrakennukset

Rakennus 8 

Ensimmäisenä asuintalona valmistui Halosenniemeä vastapäätä, huoltorakennusten viereen asuintalo, joka sai järjestysnumeron 8. Rakennukseen tuli kahdeksan perheasunto kahteen kerrokseen. Alakertaan tuli sauna, pyykkitupa ja varastotiloja. Koulun johtajan eversti Pentti Multasen ja huoltopäällikkö majuri Aulis Korhosen myötämielisten ja tarmokkaiden toimenpiteiden ansiosta rakennuksen kellarikerrokseen, tien puolelle, valmistui Aliupseerikerho. Kerhon avajaiset saatettiin pitää 18.5.1973.  

Puolustusvoimien koulutuspäällikkö, entinen Taistelukoulun johtaja, kenraaliluutnantti Pentti Multanen ja koulunjohtaja eversti Erkki Rannikko vierailemassa Toimiupseerikerholla 1980 syksyllä. Kuva Perinneyhdistys

Taistelukoulun lopetettua toimintansa opistoupseerien määrä väheni ja samalla kerhotoiminta hiljeni. Niinpä tilat muutettiin 2000-luvun alussa ryhmätilaksi ja varustettiin audiovisuaalisilla laitteilla. Kun puolustusvoimat päättivät luopua Rantatien itäpuolella olleista alueista, myös peruskorjauksen tarpeessa ollut rakennus 8. päätettiin purkaa. Rakennus purettiin kesällä 2018.  

Rakennus 8 purkuvaiheessa 4.7.2018. Parvekkeen alla näkyy kerhotilan oviaukko ja oviaukon oikealla puolella kerhotilan ikkunat. Kuva Perinneyhdistys

Yrjölä (Rakennus 11) 

Taistelukoulun alue 1981. Rakennus 11 Voimisteluhallin vasemmalla puolella. SA-kuva

Rakennus 11 valmistui 1974. Rakennuspaikaksi valittiin kuninkaan kuusen eteläpuolella oleva alue. Paikalla oli aikaisemmin omenapuita, jotka jouduttiin kaatamaan. Niinpä taloa kutsuttiin ”omenataloksi”. Rakennukseen tuli kahdeksan perheen asuinhuoneistoa ja kellarikerrokseen sauna, pesutupa ja varastotiloja.  

Rakennus peruskorjattiin 2010-luvulla toimisto- ja opetuskäyttöön.