Tilanneselostus JH 4:ssä toukokuussa 1985. Kuva Perinneyhdistys

Oppilaana Esiupseerikurssilla - Everstiluutnantti (evp) Antti Niemisen kokemuksia

Minut komennettiin oppilasupseeriksi Esiupseerikurssille n:o 38 Taistelukouluun 17.9.1984 – 30.5.1985 väliseksi ajaksi. Kurssi oli upseerien koulutusjärjestelmään kuulunutta täydennyskoulutusta. Se järjestettiin noin 12 vuotta Kadettikoulusta valmistumisen ja 8 vuotta kapteenikurssin jälkeen. Oppilaitten keski-ikä oli 37 vuotta. Kurssilaisia oli yhteensä 31, joista 8 opiskeli ilmasotalinjalla. Koska kurssilaisia oli kuudelta eri kadettikurssilta, maavoimien lähes kaikista aselajeista ja ilmavoimista, joukko oli hyvin heterogeeninen. Kurssi kesti 37 viikkoa, joten sen aikana ehti kuitenkin syntyä kohtalainen kurssihenki. Kurssi ei ole kokoontunut jälkeenpäin muistelemaan kurssin aikaisia tapahtumia.

Kurssin avajaisissa koin yllätyksen, kun minut nimettiin kurssin vanhimmaksi. Kurssin vanhin toimi hallinnollisissa asioissa kurssin johtajan apulaisena ja kurssilaisten esimiehenä. Vanhimman perustehtävänä oli vastata siitä, että kurssi oli oikeaan aikaan ja oikeassa varustuksessa kussakin koulutustapahtumassa. Toinen tehtävä oli toimiminen kurssin ja koulun johdon välisenä yhteyshenkilönä. Kolmanneksi tehtävä sisälsi rutiineja, kuten vahvuusilmoitusten laatimista. Koin tehtävän luottamuksen osoituksena koulun taholta. Toisaalta tehtävä vaati aika paljon aikaa ja vaivaa.

Päätimme perustaa kurssin vanhimman tueksi oppilaskunnan, jonka hallitukseen kuuluivat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja, kerhoupseeri ja yksi jäsen. Oppilaskunta piti yhteyttä samaan aikaan käynnissä olleeseen jalkaväen kapteenikurssiin, järjesti vapaa-ajan tilaisuuksia lähinnä upseerikerholla ja pyrki edistämään kurssilaisten opiskeluolosuhteita. Yhteistoimintaa kapteenikurssin kanssa oli vain vähän.

Esiupseerikurssin yleisen linjan päämääränä oli kouluttaa sodan ajan perusyhtymien esikunta-, operaatio- ja aselajipäälliköitä, yhtymän esikunnan ja sotilaspiirin esikunnan toimistopäälliköitä ja sotilasalueen päälliköitä sekä upseereita rauhan ajan esikuntien ja joukkojen esiupseeritehtäviin. Päämäärien perusteella kurssin nimeksi sopisikin esikuntaupseerikurssi paremmin kuin esiupseerikurssi.

Opetuksen tahti oli tiivis ja kokeita paljon. Pääaine taktiikan opiskelu alkoi perinteisesti karttojen liimaamisella yhteen isoksi kokonaisuudeksi ja peittämisellä muovikelmun alle. Tämä oli kätevintä tehdä kontaten lattialla. Siihen sitten piirrettiin kurssin aikana monta sinistä ja punaista nuolta sekä erilaisia taulukoita ja kaavioita. Tilanteen ylläpitoon kartalla syntyi varma rutiini. Digitaalisia tilannekarttoja ei vielä silloin ollut.

Muut oppiaineet olivat turvallisuuspolitiikka, historia, hallinto, esikuntaoppi, vieras kieli, tekniikka, tykistöoppi, ilmatorjuntaoppi, pioneerioppi, viestioppi, huolto-oppi ja liikunta. Melkoinen kokoelma uusia opiskeltavia asioita, varsinkin vieraista aselajeista!

Teoriaopetuksen lisäksi kurssilla oli kolme johtamisharjoitusta ja sotapeli. Kaikille jäi varmasti mieleen maalis-huhtikuun vaihteessa 1985 pidetty johtamisharjoitus Lapissa. Tukikohtamme oli Muonion Rajakomppaniassa Särkijärvellä. Harjoituksen aikana suoritimme ryhmittäin maastontiedustelua koko läntisen Lapin alueella sillä rajoituksella, että valtakunnan rajaa ei saanut ylittää. Pääsimme tarkastelemaan aluetta myös lentokoneesta. Mieleenpainuva oli kymmenien kilometrien pituinen hiihtohinaus Ounas- ja Pallastunturien maastossa. Minulle tämä harjoitus oli aivan erityinen, sillä perheeseeni syntyi harjoituksen alkua edeltävänä päivänä neljäs lapsi. Kuusankosken aluesairaalasta, missä olin synnytyksessä mukana, siirryin lähes suoraan lentokentälle. Lento Helsingistä Kittilään ja soitto sieltä sairaalaan kysyen, miten äiti ja lapsi voivat.

Hiihtohinausta Bandvagneilla. Kuva Perinneyhdistys

Kurssin aikana kukin oppilasupseeri laati tutkielman, joka oli tärkeä arvostelukohde. Tutkielman aihetta oli voinut ehdottaa etukäteen ja niin kullakin oli suurin piirtein sopiva tutkimusaihe. Useimmat tällaisen opinnäytetyön tehneet tunnistavat siihen liittyvän perusongelman: kurssin alkaessa sen tekemiseen on liian paljon aikaa ja kurssin ollessa päättymässä liian vähän. Omaan tutkielman tekooni vaikuttivat ison perheen isän velvollisuudet ja kurssin vanhimman tehtävät. Arvosanaksi tuli kuitenkin hyvä plus.

Taistelukoulu oli kurssin aikoihin koulun johtajan esimerkin mukaisesti hyvin liikuntahenkinen. Meidän kurssimme aikana oli käynnissä kunto-ottelu, johon kuuluivat seitsemän osasuoritusta. Ne olivat suunnistus, uinti, hiihto, ampumasuunnistus, pistooliammunta, kaksi cooperin testiä ja lihaskuntotesti. Vaikka en ollut missään lajissa paras, sijoituin lopputuloksissa kärkijoukkoon tasaisen hyvien suoritusteni avulla.

Vapaa-aikaa vietimme joko liikunnan parissa tai upseerikerholla. Juuri kukaan ei käynyt viettämässä iltoja lähikaupungeissa. Kävin parhaan kurssitoverini kanssa joka päivä opetuksen päätyttyä kuntoilemassa. Sulan maan aikana kiersimme juosten Rantatien lenkkiä ja talvella hiihdimme pururadalle tehdyllä valaistulla ladulla. Kerholla kävimme rentoutumassa usein. Paikka sai meiltä lempinimen Schleusingen. Tämä perustui koulun johtajan tiukkaan varoitukseen alkoholin vaaroista. Nehän voivat johtaa hänen mukaansa samanlaisiin seurauksiin, kuin Aleksis Kiven kertomuksessa Olviretki Schleusingeniin.

Upseerikeholle tehty kyltti ”Schleusingen”. SA-kuva

Koulu julkaisi kurssin jälkeen kurssikertomuksen, jossa todettiin muun muassa: ”Kurssin oppilasaines oli tavalliseen tapaan epätasaista… Opiskelumotivaatio säilyi asianmukaisena ja kurssi osoitti ajoittain merkillepantavaa keskusteluvireyttä varsinkin taktiikan ja yleisten asioiden yhteydessä…Esiupseerikurssi 38:sta jäi myönteinen vaikutelma.”

Palattuani kurssin jälkeen joukko-osastooni Karjalan Prikaatiin, minut sijoitettiin prikaatin esikunnan koulutustoimistoon. Vain muutama kuukausi sen jälkeen sain siirron viestitaktiikan opettajaksi Taistelukouluun!

Esiupseerikurssi 38 ja Jalkaväen Kapteenikurssi 58 päätöstilaisuus 30.5.1985. Kuva Perinneyhdistys