Grönroosin huvila 2017. Kuva Puolustusvoimat, Karo Holmberg
Grönroosin huvila
Koivikon tilan eteläpuolella oli vajaan hehtaarin suuruinen Koivulahden palstatila, jolle savenvalaja Johan Alexander Grönroos oli rakentanut huvilan 1901. Grönroos oli edellisenä vuonna myynyt Oksalan mäkituvan kirjailija J.H. Erkolle ja ostanut tilalle Koivulahden palstan. Tien toiselle puolelle ylemmäksi mäkeen Grönroos oli rakentanut savenvalimon polttouuneineen, jossa valmistettiin uunien kaakeleita ja myöhemmin myös keramiikka-astioita.
Päällystökoulu osti Koivulahden palstatilan ja Grönroosin huvilan 1923 henkilökunnan asunnoksi. Asunnossa tiedetään asuneen mm. koulunjohtaja kapteeni Ahti Anthoksen.
Rakennus oli asuinkäytössä aina 1970-luvulle saakka, jolloin se oli niin huonossa kunnossa, ettei siellä ollut mahdollista asua. Rakennus alkoi jo ulkoisesti rapistua ja sen kunnostamisen katsottiin kannattamattomaksi. Puolustusministeriön Tuusulan rakennustoimisto anoikin 1982 Tuusulan kunnalta lupaa rakennuksen purkamiseen. Rakennuslautakunta hylkäsi anomuksen, koska se katsoi kyseisen rakennuksen kuuluvan olennaisesti Rantatien maisemakuvaan. Ränsistyneen rakennuksen katto korjattiin ja ulkoseinät maalattiin, mutta se jäi edelleen käyttökieltoon.
Rakennus peruskorjattiin perusteellisesti 2005, jolloin rakennus liitettiin kaukolämpöön ja samalla rakennus sai myös lämpimän veden .
