Kouluttaja jakaa ohjeita reserviläisille 1980-luvulla. Kuva Perinneyhdistys

Muut kurssit

Kertausharjoitukset

Vaikka Taistelukoulu olikin aktiiviupseerien jatkokoulutuspaikka, niin jo 1931 järjestettiin ensimmäinen jalkaväen reservin upseereiden kertausharjoitus Taistelukoulussa – tuolloin Markovillassa. Ensimmäinen kuukauden mittainen kertausharjoitus oli suunnattu vakinaisesta väestä eronneille aktiiviupseereille. Sotien jälkeen kertausharjoitusvastuu kasvoi huomattavasti ja oli laajimmillaan 1980-luvulla.

Kertausharjoituksiin osallistuneet loppuaronkassa Viipurin purjehdusseuran paviljongilla heinäkuussa 1931. Kuva Perinneyhdistys

Sodan jälkeen ei kertausharjoituksia voitu järjestää rauhansopimuksesta johtuen. Kun kertausharjoituksia voitiin taas järjestää, oli ensimmäisten joukossa 1955 aktiivipalveluksesta eronneille upseereille pidetty harjoitus. Koulutettavina oli 25 kivääripataljoonan komentajaa. Harjoitus kesti kolme viikkoa. Seuraavana vuonna koulutettavien määrä tuplaantui. Koulutettavat olivat pataljoonatason johtaja/komentajatehtäviin suunniteltuja.

Tämän jälkeen kertausharjoitukset jatkuivat säännöllisesti. Koulun vastuulla olivat erikoishenkilöstön kertausharjoitukset sekä operatiivisen ja tiedustelualan kertausharjoitukset. Perustamisvastuussa oleva joukko-osasto tai sotilaspiirien esikunta valitsi tiedustelualan harjoituksiin osallistujat esikuntiin sijoitetuista tai sijoitettavaksi suunnitelluista henkilöistä. Tavoitteena oli, että esikuntaan sijoitettava reservin upseeri olisi saanut kertausharjoituksessa oman alansa erikoiskoulutuksen ennen esikunnan yhteistä kertausharjoitusta.

Näitä operatiivisen ja tiedustelualan kertausharjoituksia toimeenpantiin säännöllisesti vuosittain 1960- luvun alusta alkaen. Aluksi nämä harjoitukset oli tarkoitettu vain tiedustelu-upseereille. Joskus näiden ns. “sovellettu vaihe” voitiin liittää kurssien johtamisharjoituksiin, jolloin reserviläiset toimivat kurssilaisista muodostettujen esikuntien henkilöstönä oppilasupseerien mukana.

Kurssivahvuus oli noin 30 reservin upseeria eri puolelta Suomea. Kurssin johtajaksi nimettiin yksi kokenut taktiikan opettaja ja hänelle apulainen, sekä tueksi aselajiopettajat. Kurssin pituus oli yksi työviikko. Näitä harjoituksia järjestettiin säännöllisesti vuosittain 1990-luvun lopulle saakka. Aselajikoulut järjestivät vastaavasti em. esikuntien aselajitoimistojen toimistoupseerin tehtäviin tähtäävää tehtäväkohtaista koulutusta.

Vuonna 1968 järjestettiin ensimmäisen kerran harjoitukset pataljoonan ja prikaatin esikunnan upseereille Taistelukoululla. Taistelukoulun perustamisvastuulla oli armeijakunnan esikunta ja kaksi jalkaväkiprikaatin esikuntaa sekä armeijakunnan esikuntakomppania. Koulu vastasi näiden kaikkien kertausharjoituksista.

Ensimmäisen prikaatin esikunnan kertausharjoituksen reserviläiset ja kouluttajat ryhmäkuvassa kesäkuussa 1968. Kuva Perinneyhdistys

Ensimmäinen kaikille perustettaville joukoille yhteinen harjoitus oli kesäkuussa 1974. Tällöin koulutettiin yhtä aikaa saman tilanteen pohjalta armeijakunnan esikunta, kolme prikaatin esikuntaa sekä näiden kunkin esikunta- ja viestiyksiköt. Kertausharjoitus oli osa Etelä-Suomen Sotilasläänin harjoitusta, jossa koulutettiin Prikaati-80:n käyttöperiaatteisiin. Viestiyksiköiden koulutusvastuu oli Viestirykmentillä. Kokonaisuus oli mittava, joten juuri päättynyt esiupseerikurssi komennettiin kouluttajiksi harjoitukseen. Harjoitus onnistui erinomaisesti, ainakin silloisen koulunjohtajan, eversti Sakari Rusaman mielestä.

Taistelukoulun operatiivinen tehtävä Etelä-Suomen Sotilasläänin itäisessä osassa oli elintärkeä pääkaupunkiseudun puolustuksessa. Niinpä perustettavien joukkojen kertausharjoituksia järjestettiin 6–8 vuoden välein. Myös perustettaviin joukkoihin sijoitetut koulun henkilökuntaan kuuluvat saivat erinomaista harjoitusta sodan ajan tehtäviinsä.

Laajan harjoituksen valmistelut olivat vaativia ja harjoituksen johdon tuli neuvotella ja tehdä sopimuksia erittäin monien yhteistyötahojen kanssa. Harjoituksen johdon ja toimivien esikuntien toimipisteiksi vuokrattiin seurantaloja, kouluja, tanssilavoja ja vastaavia. Prikaatin esikunnat toimivat usein myös esikuntateltoissa. Kiinteistöjen omistajiin ja maanomistajiin oltiin yhteydessä ja sovittiin menettelyistä, vuokrista ja millä alueilla liikutaan. Ennen suurimpia harjoituksia järjestettiin tiedotustilaisuus kuntien ja maanomistajien edustajille. Usein harjoituksiin jouduttiin vuokraamaan siviilitraktoreita ja kuorma-autoja. Niiden etsintä kuljettajineen pyrittiin hoitamaan sotilaspiirin esikunnan kautta. Puolustusvoimien ajoneuvoja haalittiin eri varuskunnista. Niiden kuljettajaksi tuli sijoitettu reserviläinen tai varusmies. Harjoitukset saivat laajaa julkisuutta varsinkin alueen sanomalehdissä.

Prikaatin esikunnan kertausharjoituksen reserviläiset ja kouluttajat loppupuhuttelussa 1977. Kuva Perinneyhdistys

Sodan ajan pataljoonien kertausharjoitukset

Puolustusvoimissa 1980-luku oli nimetty maavoimien vuosikymmeneksi. Joukkojen kokoonpanoja uusittiin samalla kun hankittiin maastoliikkuvuutta parantavaa kalustoa, kuten telakuorma-autoja ja tehokasta aurauskalustoa. Tähän kehitystyöhön liittyi Pääesikunnan käskemää taktillista ja kokoonpanojen toimivuuteen liittyvää kokeilutoimintaa. Tässä Taistelukoululla oli merkittävä osuutensa.

Nämä kaksi kertaa vuodessa järjestetyt vahvennetun pataljoonan (pataljoona + tykistön tulenjohtopatteri) kaksiviikkoiset kertausharjoitukset alkoivat vuonna 1981 ja jatkuivat 1990-luvulle saakka. Samalla kapteenikurssien ohjelmista poistettiin varusmiesten koulutusampumaleirit, samoin kuin joukkojen kanssa pidetyt vahvennetun komppanian ja pataljoonan taisteluharjoitukset.

Näihin pataljoonan kertausharjoituksiin liitettiin jalkaväen kapteenikurssit siten, että kurssilaiset toimivat kouluttajina, pataljoonan komentajina ja alkuvaiheen ammuntojen johtajina. Syksyllä koulutettiin Niinisalossa Keski-Suomen ja Pirkanmaan reserviläisistä Keuruun varuskunnassa perustettu pataljoona. Sieltä pääosin traktoreilla liikkuva joukko siirtyi moottorimarssina Kankaanpään Niinisaloon. Pataljoona ryhmittyi puolustukseen ja aloitti kaivautumisen ja muut puolustusvalmistelut. Yksiköittäin suoritettiin kohdistus- ja muut ammunnat varuskunnan ampumaradoilla sekä Pohjankankaan ampumakenttäalueella kapteenikurssilaisten johtamina.

Harjoitus päättyi muutaman vuorokauden sovellettuun harjoitukseen, jossa puolustustaistelun jälkeen suoritettiin pataljoonan vastahyökkäys. Pataljoonan hyökkäysryhmitys vihollisen kylkeen sai epävirallisen nimenkin ”pataljoonan lautta” koulutuspäällikkö, kenraaliluutnantti Raimo Viidan mukaan. Tykistön tulenkuvaukset olivat näyttäviä, sillä niissä käytettiin runsaasti trotyylia.

Harjoitus päättyi komentoihin ”Tilanne seis! Harjoitus on päättynyt”. Komentojen jälkeen kerättiin harjoituksiin osallistuvilta ampumatarvikkeet pois ja kukin yksikkö siirtyi nopeasti alkuperäiselle ryhmitysalueelleen, suoritti nopeat huoltotoimet ja siirtyi moottorimarssein takaisin Keuruulle, jossa tapahtuivat päättämisseremoniat ja joukko kotiutettiin.

Sinkomiesten koulutusta Niinisalon Hämeenkankaalla marraskuussa 1985. Kuva Perinneyhdistys

Talviharjoitus oli kevättalvella Lapissa Rovajärven – Kittilän – Pokan alueella. Pataljoona oli perustettu Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla todellisilla suunnitelluilla perustamispaikoilla, kouluilla, seurantaloilla ja vastaavissa tiloissa. Välittömästi perustamisen jälkeen pataljoona siirtyi kolmella junalla rautatiekuljetuksin pohjoiseen Misin, Hanhikosken ja Kemijärven asemille, joista ne siirtyivät omin ajoneuvoin koulutusalueilleen Rovajärven leirialueella. Siellä yksiköt saivat peruskoulutusta ja suorittivat ammunnat kapteenikurssilaisten johdolla. On laskettu, että ammuntoja suoritettiin kolmessatoista eri paikassa.

Jo rautatiekuljetusten suunnittelukin monine yksityiskohtineen oli kapteenikurssilaisille ja opettajillekin mielenkiintoinen ja opettavainen tehtävä.

Harjoituksen viimeiset viisi päivää muodostivat sovelletun vaiheen, jossa pataljoona siirtyi prikaatin sotatoimeen liittyen lähtöalueelta taistelukosketukseen ja hyökkäykseen tykistön tukemana. Metrin hangessa ja parhaimmillaan 37 asteen varhaisaamun pakkasella oli hiihtäminen monelle reserviläiselle tiukka suoritus. Erityisesti pataljoonan komentajan tehtävissä toimineille kapteenikurssilaisille harjoitus antoi parasta kokemusta vaativaan tehtävään.

Harjoituksissa oli mukana myös Rovaniemen Ilmatorjuntarykmentin reserviläisistä tai varusmiehistä muodostettuja ilmatorjuntayksiköitä suojaamassa hyökkäävää pataljoonaa sekä rautatiekuljetuksia tuloasemilla. Harjoitusten yhteydessä voitiin tehdä kevyiden ilmatorjuntatykkien maastoliikkuvuuskokeiluja telakuorma-autoilla.

Ilmatorjunta on koko ajan valmiina myös siirtymisten aikana Pohjanmaalla 1983. SA-kuva

Taisteluvaiheen jälkeen tehtiin nopeat huoltotoimenpiteet, siirryttiin kuormausasemille ja rautateitse taas takaisin perustamispaikoille. Kertausharjoitus päättyi harjoituksessa kunnostautuneiden reserviläisten ylentämisjuhlallisuuksiin, jonka jälkeen reserviläiset kotiutettiin. Kaikkiaan näitä määrävahvuisia pataljoonia koulutettiin Niinisalossa ja Lapissa yhteensä yksitoista.

Harjoituksiin liittyi monenlaista niin välineistöön kuin toimintatapoihinkin liittyvää kokeilua ja tutkimusta. Sitä varten harjoitukseen kuului erillisiä pieniä tutkimusryhmiä, jotka tekivät havaintoja ja haastattelivat niin johtajia, kouluttajia kuin rivimiehiäkin. Mainittakoon että kokeiltiin mm. sotamuona-annosta. Se sai niin tylyn vastaanoton, että kesti vain pari päivää, kun siirryttiin taas maittavampiin ja totuttuihin ruoka-annoksiin.

Tällaiset harjoitukset vaativat laajat valmistelut. Päävastuullisille se oli monen kuukauden urakka muun työn lisäksi. Suurimman vastuun kantoivat majurit Markku Hämäläinen, Pertti Tervonen, Kari Heinonen, Risto Muurman ja Timo Vitikainen. Kukin aselajiopettaja vastasi omasta, vaativasta osuudestaan.

1980-luvulla tuli harjoituksen johdon käyttöön ensimmäiset, autoihin asennetut NMT-puhelimet. Reserviläisille mahdollistettiin yhteyden pitäminen ”kotirintamalle” järjestämällä puhelinkioskeja kullekin majoitusalueelle.

Harjoitukset kiinnostivat myös paikallisia tiedotusvälineitä. Toimittajia tutustumassa harjoitukseen Keuruulla 8.11.1985. Kuva Perinneyhdistys

Varsinaiset harjoitusvalmistelut alkoivat suunnittelun osalta kuukausia ennen ja vaativat hyvää yhteistyötä joukon perustavan sotilaspiirin kanssa. Nämä käskivät reserviläiset palvelukseen ja hoitivat muutkin perustamiseen liittyvät asiat.

Ennen harjoituksen alkua kävivät harjoituksen johto ja kunkin perusyksikön pääkouluttajana toiminut Taistelukoulun opettaja sekä huollosta vastaavat maastontiedustelussa. Tiedustelu kohdistui niin koulutusalueelle kuin myös sovelletun vaiheen taistelualueellekin, jolloin suunnitelmat käytiin mahdollisimman tarkoin läpi. Tämän jälkeen maastontiedustelu tehtiin vielä jalkaväen kapteenikurssin kanssa. Tällöin keskityttiin koulutusvaiheeseen ja erityisesti ammuntojen järjestelyihin ja aikatauluihin. Näin oppilaat pystyivät laatimaan ampumakäskyt lähes valmiiksi jo Tuusulassa.

Joukon kertausharjoituksissa päällystö ja muutama erikoishenkilöstöön kuuluva saapuivat palvelukseen pari-kolme päivää ennen aliupseereita ja miehistöä. Näin he saivat jo perehtyä tehtäviinsä ja ennen kaikkea joukkonsa perustamiseen. He suorittivat henkilökohtaiset kohdistusammunnat, voidakseen johtaa joukkonsa kohdistusammunnat. Ainakin kerran kokeiltiin perustamista niin, että kaikille oli käsketty sama palvelukseenastumisaika. Kokeilu osoitti, että järjestely ei ollut onnistunut, sillä joukkojen saaminen oikeisiin kokoonpanoihin oli sekavaa. Myöskään koulutusta ei saatu aloitettua heti, kuten perustamisessa on tavoite.

Nämä täysvahvan pataljoonan kertausharjoitukset olivat melko pitkiä, miehistönkin osalta runsaan viikon mittaisia. Teltoissa syyssateella tai talvipakkasella lumen keskellä majoittuville reserviläisille yritettiin järjestää ainakin kerran saunomismahdollisuus. Tämä onnistui Niinisalon varuskunnassa, mutta Rovajärvellä ei enää kaikille. Sotilaskotiautot luonnollisesti kiersivät aikataulun mukaan eri yksiköissä.

Tarvittavan huollollisen tuen nämä kertausharjoitusjoukot saivat Niinisalossa Satakunnan Tykistörykmentiltä ja Lounais-Suomen Sotilaslääniltä, ja pohjoisessa Pohjois-Suomen Sotilaslääniltä, Jääkäriprikaatilta ja Pohjan Prikaatilta. Näistä oli myös henkilökuntaa muutamissa erillistehtävissä sekä runsaasti ajoneuvokalustoa. Harjoitusjoukkojen vahvuus nousi Lapissa taisteluharjoitusvaiheessa n. 2 500 mieheen ja yli 400 erilaiseen ajoneuvoon, jotka koottiin yli kahdestakymmenestä rauhan ajan joukko-osastosta, sekä vuokratuista ajoneuvoista.

Nämä harjoitukset olivat monessakin mielessä myös kokeiluharjoituksia. Toimeenpanija laati laajan harjoituskertomuksen, johon havainnot ja tutkimusryhmienkin tulokset koottiin. Niitä käytettiin toimintatapojen, kaluston ja välineistön kehittämisessä sekä ohjesääntötyössä. Eversti Hannu Särkiö oli 1980-luvulla muutaman tällaisen harjoituksen johtaja. Hän on kiteyttänyt erityisesti Lapin olosuhteissa pohjalaisreserviläisistä saamansa havainnot seuraavin ajatuksin:

“Vaikutelma pataljoonista oli hyvin myönteinen. Yleishavaintona oli, että suomalaiselle pataljoonalle ohjesäännöissä osoitetut tehtävät ovat niin vaativia, että henkilösijoituksille ja koulutustasolle on asetettava korkeat vaatimukset. Tämä vaikuttaa jo varusmieskoulutuksen mitoitukseen, mutta yhtä hyvin kertausharjoituksiin.           

Jonkin verran kriittiseltä näytti reservin komppanianpäälliköiden kypsyys johtaa ja kouluttaa liki parisatapäistä yksikköään, johon kuuluu parikymmentä ajoneuvoa. Päälliköt tulee valita huolella ja kouluttaa pitkäjänteisesti. Vie aikaa, ennen kuin reserviläispataljoonan perussuoritukset kyetään liittämään saumattomaksi ja varmaksi osaamiseksi.

Harjoitukset olivat opetuksellisesti merkittäviä ja silmiä avartavia vallankin ohjesääntöjen kirjoittajille, koulutusta suunnitteleville kuin kapteenikurssilaisillekin – tuleville pataljoonan komentajille, joista jotkin tulevat nousemaan puolustusvoimiemme ylimpään johtoon.”

Kysymyksiä tai palautetta aineistosta?