Luutnanttikurssi 15 oppilaita 1936. Kuva Perinneyhdistys, Sakari Simeliuksen kokoelma

Joukkueenjohtaja-, luutnantti- ja yliupseerikurssi

Taistelukoulun toiset pääkurssit, joukkueenjohtajakurssit alkoivat 13.5.1928. Niiden oli määrä kestää kolme kuukautta, mutta jäivät aluksi lyhyemmiksi, alle kuukaudenkin mittaisiksi.

Kurssien tarkoituksena oli antaa joukkueenjohtajina ja komppanian varapäälliköinä toimiville ohjeita siitä, miten opittuja tietoja oli sovellettava käytäntöön. Pääopetustarkoituksena oli siis kouluttajakoulutus. Yleisesikunta oli ohjeistanut oppisisällön yksityiskohtaisesti. eivätkä koulunjohtajan itsensä laatimat suunnitelmat sellaisenaan kelvanneet silloiselle koulutusosaston päällikölle majuri Paavo Talvelalle.

Joukkueenjohtajakurssien oppilasaines erosi komppanianpäällikkökurssien oppilasupseereista mm. siinä, että oppilaiden peruskoulutus oli melko yhtenäinen. Ensimmäisen kurssin 18 luutnantista ja vänrikistä kolmea lukuun ottamatta kaikki olivat kadettiupseereja. Toisen kurssin 26 oppilaasta 16 ja kolmannen kurssin 24 oppilaasta 19 oli Kadettikoulun käyneitä. Seuraavien kolmen ja samalla viimeisien joukkueenjohtajakurssien 68 upseerista 61 oli käynyt myös Kadettikoulun. Viimeisellä kurssilla oli vielä kaksi jääkäriupseeriakin. Ylensä pääosa niistäkin upseereista, jotka eivät olleet kadettiupseereita, olivat olleet Kadettikoulussa ns. kuunteluoppilaina.

Nuoremman upseeriston jatkokoulutus, missä joukkueenjohtajakurssi muodosti seuraavan vaiheen Kadettikoulun antaman peruskoulutuksen jälkeen, alkoi päästä suunniteltuun rytmiinsä jo 1930-luvulle tultaessa. Hannes Olkkosen pessimistinen ennustus ei käynyt toteen, jossa ylimenokaudesta olisi päästy eroon vasta vuonna 1937. Hän oli aikanaan laskenut, että ylimenokaudella olisi koulutettava 660 joukkueenjohtajaa, 160 komppanianpäällikköä ja vain 30 komentajaa. Tämä johtui ainakin osin siitä, että kurssit toimeenpantiin suunnitelmia lyhyempinä ja kurssien väli oli vain muutama päivä.

Tosin myöhemminkään ei päästy siihen, että joukkueenjohtaja- tai luutnanttikurssien, minkä nimen ne myöhemmin saivat, oppilaat olisivat kaikki olleet Kadettikoulussa peruskoulutettuja. Puolustusvoimissa palveli sotia edeltäneenä aikana paljon reserviupseereita. Esimerkiksi vuoden 1939 alussa oli luutnanteistakin vain 67,9 prosenttia kadettiupseereita.

Joukkueenjohtajakurssit nimettiin uudelleen ja tammikuussa 1931 alkoi luutnanttikurssi 7. Tämä ja seuraavakin kurssi olivat vain kahden kuukauden pituisia. Opetus noudatti aiempaa, joskin teoriaa oli entisestään vähennetty. Perusteluna oli oppilaiden lisääntynyt ammattitaito.

Luutnanttikurssilaisia tilannetta seuraamassa. Kuva Perinneyhdistys Sakari Simeliuksen kokoelma
Luutnanttikurssilaisia tilannetta seuraamassa. Kuva Perinneyhdistys Sakari Simeliuksen kokoelma

Elokuussa 1931 alkanut luutnanttikurssi 9 oli ensimmäinen kolmikuukautinen kurssi. Pidennys johtui siitä, että pioneeriaselajin johto vaati opetukseen käytännön pioneeritöitä. Luutnanttikurssille tuli näin 26 työpäivää lisää, joka käytetiin linnoittamiseen, tietöihin, räjäytystöihin ja vesistön ylimenoharjoituksiin.

Jääkärieverstiluutnantti Aarne Blickin tultua Taistelukoulun johtajaksi 1933 uusittiin ensimmäisenä luutnanttikurssin ohjelmaa. Opetustarkoitusta, taktiikan ja pioneeripalveluksen opetusta järjestettiin uudella tavalla. Yleistaktiikassa painopiste siirtyi kokonaan johtajakoulutukseen ja jalkaväkitaktiikassa ryhmän ja joukkueen taistelukoulutuksen opettamiseen, siis kouluttajakoulutukseen. Koulutusmuotoina olivat edelleen muutamat luennot, karttaharjoitukset, yksi koti- ja yksi koulutyö sekä maastoharjoitukset vahvennetun komppanian puitteissa. Viimeksi mainitussa oli pääpaino käskytekniikan opettamisessa. Vanha perinne Taistelukoulussa olikin jo Olkkosen ajalta, että jos siellä yleensä jotain opittiin, niin ainakin antamaan käskyjä. Karttaharjoitusten aiheet olivat varsin monimutkaisia.

Yhtenä itsenäisenä aiheena tuli mukaan huoltopalvelus, joka oli aiemmin liitetty taktiikan opetukseen. Mukaan tuli myös puoli tuntia lentopalvelusta oppilasupseeria kohden. Tarkoituksena oli antaa oppilaille mahdollisuus tarkkailla ilmasta, miten erottaa joukot ylhäältä päin. Lennot järjestettiin yhteistoiminnassa Suur-Merijoella ja Tervaniemessä toimineiden Lentoasema 5:n ja 6:n kanssa. Muut oppiaineet olivat ampumakoulutus, viestipalvelus, kaasusuojelupalvelus, sotilasopetusoppi ja liikuntakasvatus. ”Ruumiinharjoitusten” nimestä oppiaineena oli siis päästy eroon. Sisältönä oli paljon muutakin kuin urheilua. Ratsastuksen lisäksi oli luentoja anatomiasta, urheilun historiasta sekä opetusta urheilukilpailujen järjestämisestä.

Uutta opetusohjelmaa kokeiltiin luutnanttikurssilla 12, joka alkoi 20.8.1934. Alunperin oli ollut tarkoituksena, että upseeri komennettaisiin luutnanttikurssille kaksi tai kolme vuotta Kadettikoulun suorittamisen jälkeen, mutta tähän ei vielä päästy.

Blick oli uskonut oppilaiden tuntevan perusteellisesti jalkaväen aseet jo tullessaan kurssille. Tässä hän pettyi, sillä suuri osa ei tuntenut Lahti-Saloranta pikakivääriä, Suomi konepistoolia eikä pystynyt käyttämään kranaatinheittimistön ampumataulukkoa. Vain yksi hallitsi muodissa olleen konekiväärin epäsuoran ammunnan. Niinpä jo seuraavaa kurssia pidennettiin kahdella viikolla, joten pituudeksi tuli nyt 15 viikkoa. Pidentämisen syynä oli myös se, että opetusohjelmaan tuli mukaan venäjän kieli. Viimeinen luutnanttikurssi numero 21 päättyi 7.6.1939.

Luutnanttikurssi 15:n oppilaat kranaatinheittimen suuntausharjoituksessa 1936. Kuva Perinneyhdistys

Sotien jälkeen oli noin 1500 upseeria kokonaan jatkokouluttamatta. Vuonna 1955 käynnistyi jalkaväen luutnanttikurssit, joiden nimi muuttui neljännestä kurssista lähtien yliupseerikurssiksi. Opetuksen päämääränä oli antaa peruskoulutusta täydentävä valmennus rauhan ajan joukko-osastopalvelua varten sekä sodan ajan perusyksikön johtamiseen. Kurssi korvasi aikaisemmat ase- ja ampumateknilliset kurssit.

Kurssien tärkein opetusaine oli taistelukoulutus, johon käytettiin runsas kolmannes koulutusajasta. Kursseilla kiinnitettiin huomiota jo Olkkosen ajoista lähtien tärkeässä

asemassa ollutta käskytystekniikan opetusta. Kouluttajakoulutukseen kuuluivat sotilaskasvatus- ja opetusoppi sekä ase- ja ampumakoulutus. Lisäksi opetettiin yleistaktiikkaa, aselajitaktiikkaa, venäjän kieltä ja liikuntakoulutusta.

Viimeinen yliupseerikurssi päättyi joulukuussa 1961. Tällöin oli 251 jalkaväen upseeria saanut 3,5 kuukauden koulutuksen.

Jalkaväen yliupseerikurssi tutustumassa jalkaväen raskaisiin aseisiin urheilukentällä 1959. SA-kuva