Alue- ja paikallispäällikkökurssilaiset harjoituksessa järven jäällä talvella 1922. Kuva Perinneyhdistys

Hämeenlinnassa järjestettyjä alue- ja paikallispäällikkökursseja jatkettiin. Ensimmäiselle Tuusulassa järjestetylle kurssille n:o 3 osallistui eri puolilta Suomea 69 kokelasta, kuten kurssilaisia nimitettiin. Pääosa kurssilaisista oli suojeluskuntien viranhaltijoita, mutta mukana oli myös vapaaehtoisia suojeluskuntalaisia. Tälle kurssille osallistuneille oli lisäpontimena lupaus, että niille kurssilaisille, jotka täyttävät asianomaiset vaatimukset, järjestetään kurssin päättyessä suojeluskuntaupseeritutkinto. Armeijan reserviupseerivaatimukset täyttäville kokelaille Yliesikunta lupasi anoa oikeutta suorittaa reserviupseeritutkinnon. Kurssin suorittaneista 57 kokelaasta ensimmäiset 24 saivatkin huhtikuussa ylennyksen suojeluskuntaupseereiksi. Suurin este ylennyksille oli oppikoulun viiden luokan suorittamisen puute, joten kurssilaisia kehotettiin korjaamaan puute ja näin poistamaan ylennyksen este.

Kokelaiden päivät olivat pitkät, klo 7.30 alkoivat luennot, joita oli kaksi tuntia, sen jälkeen kaksi tuntia ulkopalvelusta ja aamiaistauko. Iltapäivän tunnit alkoivat klo 13 ja päättyivät klo 18 päivälliseen. Loppuaikoina oli vielä päivällisen jälkeen tunnin luento.

Oppiaineina kurssilla oli taktiikka, sota- ja suojeluskuntalaitosoppi, ampuma-, linnoitus- ja räjähdysoppi, tykistö- ja aseoppi, maasto-oppi, konekiväärioppi, miinanheittäjäoppi, talousoppi sekä sanitääri- ja sairashoito-oppi. Lisäksi Lauri “Tahko” Pihkala kävi luennoimassa liikuntakasvatuksesta sekä hiihdosta suojeluskunnissa.

Jalkaväen tärkeimpään aseeseen, venäläiseen Maxim-konekivääriin tutustuttiin oppitunneilla ja harjoituksissa ja sen siihen perehdyttiin myös iltaisin, vapaa-ajalla.

Suojeluskunnat hankkivat käyttöönsä Bergmann-konepistooleja, joiden käyttöä kursseilla harjoiteltiin. Miinanheitinopissa opetettiin lyhyesti miinanheitin m/16:n käyttö ja päästiin myös suorittamaan ammuntoja. Tykistötaktiikassa tärkeintä oli yhteistoiminta jalkaväen kanssa.

Keskiviikkoisin oli ammuntapäivä ja lauantaisin taisteluharjoitus, jolloin joku kokelaista sai komppanian päällikkyyden. Sunnuntaisin oli klo 9-11 tykistöharjoitus Hyrylässä KTR 1:ssa, jossa harjoiteltiin tykistön yhteistoimintaa jalkaväen kanssa. Sunnuntain iltapäivä oli varattu lukemiseen.

Alue- ja paikallispäälliköiden kurssien teoriaopetusta laajennettiin vuodesta 1923 siten, että se vastasi reserviupseerikoulutusta. Taisteluharjoituksia pidettiin yhdessä ympäristön suojeluskuntien kanssa. Talvella 1923 kaksipäiväisessä harjoituksessa komppania sai käskyn siirtyä Sipoon kautta Porvooseen. Mukaan pakattiin täysi taisteluvarustus, aseistuksena kivääreiden lisäksi yksi kevyt konekivääri, yksi konepistooli ja kaksi raskasta konekivääriä. Sipoossa vihollinen päästiin yllättämään, kun kevyt konekivääri eteni edellä ojanuomaa pitkin päästen aivan vihollisen asemaan, jonka jälkeen raskaiden konekivääreiden tulen suojassa saatiin vihollinen lyötyä. Taistelun päätyttyä Sipoon lotat tarjosivat kahvit ja kurssin mieskuoro lauloi muutaman laulun kunnantalolla.

Komppania majoittui Anttilassa taloissa. Aamulla matka jatkui kohti Porvoota, jota suojaavat vihollisen joukot olivat asemissa 5 km Porvoosta. Vihollinen lyötiin pääjoukon

saarrostushyökkäyksellä. Erinomaiseksi todettiin kapteeni Kahvan kehittämät konekiväärireet, jotka seurasivat komppaniaa vaivattomasti maastossa ja konekiväärit olivat niissä koko ajan tulivalmiina. Taistelun päätyttyä komppania siirtyi Porvooseen paikallisen suojeluskunnan soittokunnan tahdittamana. Illalla oli vielä yhteinen illanvietto Porvoon suojeluskuntalaisten ja lottien kanssa.

Alue- ja paikallispäällikkökursseja järjestettiin Hämeenlinna kurssit mukaan lukien yhteensä 7 ja jatkokursseja 3. Viimeiset kurssit järjestettiin 1924.

Alue- ja paikallispäällikkökurssi harjoituksessa Tuusulanjärven jäällä. 3.12.1921-14.3.1922. Kuva Perinneyhdistys