Uimalaitos kesällä 1927. Kuva Perinneyhdistys, Edvin Weckströmin kokoelma

Urheilulaitokset

1. Uimalalaitos

Eräs Suojeluskuntajärjestön perustehtävistä oli sen jäsenistön fyysisen kunnon parantaminen. Päällystökoulun tehtävä oli kouluttaa suojeluskuntain päällystöä myös liikuntaharjoitusten järjestämiseen. Erityisen tärkeitä olivat jokavuotiset urheiluohjaajien koulutustilaisuudet. Päällystökoululle rakennettiinkin erinomaiset puitteet liikuntakoulutukseen ja henkilökohtaisiin harjoituksiin.

 

Ensimmäisenä urheilua palvelevana laitoksena valmistui maaliskuussa 1922 uimalaitos saunarakennuksen yhteyteen. Uimalaitoksen tehtävä ei ollut pelkästään toimia kurssilaisten virkistäytymistä varten, vaan tavoitteena oli myös kohentaa heidän uimataitoaan. Uimalaitos oli puurakenteinen ja siinä oli kolme hyppytasoa. Rantaan rakennettiin katettu pukeutumisaula ja pieni opetusvälinehuone. Saunan ja uimalaitoksen välissä oleva lautaseinä antoi tuulensuojan uimalaitoksessa uiville. 

 

1920-luvun lopussa uimalaitoksen hyppytorni uusittiin ja puurakenteisen 2-kerroksisen tornin tilalle tuli rautarunkoinen 3-kerroksinen torni. Majuri K.E. Levälahti kuvasi Urheilijan Joulussa 1930 uimalaitosta näin: ”Laitokseen sisältyy 14×7 m suuruinen uinnin opetussilta ja tästä suorakulmaisesti ulontuva n. 8 m pituinen starttisilta, jonka päässä sijaitsevat hyppytorni ja vipulauta.” Ainoana puutteena hän näki Tuusulanjärven veden savipitoisuuden ja sameuden, joista ei kuitenkaan aiheutunut terveyshaittoja. 

 

Uimalaitos purettiin sotien jälkeen. Jäljellä on enää rannan betonirakenteet sekä osa pukeutumisaulasta, joka on siirretty hiukan kauemmaksi rannasta. 

2. Urheilukenttä  

Urheilukenttä 1931. Kuva Perinneyhdistys

Urheilukentän rakentaminen aloitettiin jo 1922, jolloin kurssilaiset pääsivät talkoisiin tasoittamaan miehistörakennuksen ja tien välissä olevaa kenttää. Mutta vasta seuraavana vuonna päästiin varsinaisiin töihin, kun piharakennukset oli siirretty Koivulahden palstan alueelle ja saatiin tehtyä kaupat tontin pohjoispäässä olevan alueen pakkoluovuttamisesta. Uuden Suomen toimittaja oli ihmetellyt, että Tuusulan asukkaat ovat hävyttömiä, kun pyysivät alueesta 49 000 markkaa (n. 17 700 € v 2021).

 

Urheilukenttä saatiin valmiiksi vasta 1930, sillä maaperä on savinen ja siksi kovin sopimaton urheilukenttäkäyttöön. Kenttää jouduttiin kuivaamaan ja odottamaan leikkauksien ja täytetöiden keskinäisten korkeussuhteiden vakiintumista. Kentällä oli nurmikasvuinen keskuskenttä palloilulajeja varten, 250 metrin hiilimurskeella päällystetty juoksurata, 5-ratainen pikajuoksurata sekä erillinen heitto- ja hyppyalue. Myös heitto- ja hyppypaikat oli päällystetty hiilimurskalla.

 

Urheilukenttä toimi myös harjoitus- ja paraatikenttänä. Joka aamu ja ilta kurssit kokoontuivat lipunnosto- ja -laskutilaisuuksiin. Urheilukentällä myös järjestettiin näytöksiä, kuten Norjan kuningas Haakon VII:lle järjestetty pesäpallo-ottelunäytös.

 

Taistelukoulun muutettua alueelle urheilukentän tarve väheni. 1950-luvulla alueella asuneet ovat muistelleet, että Tuomalan kylän pojat kävivät kentällä pelaamassa pesäpalloa. Kun Opintorakennuksen uusi osa rakennettiin, se peitti suuren osan urheilukentästä, joten alue tasattiin nurmikentäksi, jollainen se on nykyäänkin.

jollainen se on nykyäänkin. 

Urheilukenttä näkyy taustalla kesällä 1937. Kuva Museovirasto, kuvaaja Aarne Pietinen

3. Ampumaradat  

Ampumarata 1931. Takana näkyy hyppyrimäki. Kuva Museovirasto, kuvaaja Aarne Pietinen

Ampumarataa päästiin rakentamaan, kun koulun itäpuoliset maat saatiin ostettua. Rata tuli Päällystökoululta n. 500 metriä itään, nykyisen Järvenpään tien itäpuolelle. Ampumaradalla oli mahdollisuus ampua 25–300 metrin matkoilla. Myöhemmin kivääriampumaradan eteläpuolelle rakennettiin 25 metrin pistoolirata, jossa oli mahdollisuus ampua katoksesta. Päällystökoululta rakennettiin tieura (nykyinen Taistelukouluntie) ampumaradalle.

1930-luvun puolivälissä raivattiin Tuomalansuolle konekiväärirata, jonka ampumapaikka sijoittui 500 metriä Syvärannasta itään päin. Radan pituus oli 900 metriä ja sen maalitaulun taustana toimi kukkula 64, joka on Pyörökallion lounaispuolella, eli Päällystökoulun ampumaradan jatkeella. Sodan jälkeen Suomen Punainen Risti joutui luovuttamaan hieman yli viisi hehtaaria maata pika-asutukseen, jolloin konekivääriradan taustaosa menetettiin ja konekivääriradasta jouduttiin luopumaan.

Ampumaradat kartalla 1938.

Suomen Punaisen Ristin aikana ampumaradat olivat luonnollisesti käyttämättöminä, ja ne olivat päässeet pahasti rapistumaan. Taistelukoulu sai vuonna 1950 sen verran varoja, että näyttösuojat saatiin siihen kuntoon, että näyttömiehistön oli siellä turvallista olla. Ampumaradat saatiin kokonaisuudessaan kunnostettua 1950-luvun lopulla.

 

Vuosien kuluessa ampumarata pääsi rapistumaan, ja kun vielä ammuntojen aikana 1985 yksi rynnäkkökiväärin luoti kimmahti kivääriradan taustavallin ylitse kaukana takamaastossa sijainneen keravalaisen omakotitalon keittiön kahvipöytään, asetettiin ampumarata käyttökieltoon. Kun taustavallia oli maansiirroin kohotettu, voitiin 1987 ampumaradalla ampua jälleen, tosin vain kantahenkilökunnan ammuntoja.

 

Turvallisuusmääräyksistä johtuen ampumaratojen ammuntoja jouduttiin rajoittamaan ja 2010-luvulla radoista luovuttiin kokonaan. Puolustusvoimat purki rakenteet ja siivosi myös alueen, varsinkin taustavallien maaperän.

Ampumarata 1962. SA-kuva

4. Hyppyrimäki

Samanaikaisesti ampumaradan rakentamisen kanssa rakennettiin Ampumaradan jatkeena olevalle Niininiemen mäelle hyppyrimäki. Hyppyrimäki oli tarkoitettu lähinnä urheiluohjaajakurssilaisten käyttöä varten. Hyppytorni oli rakennettu puusta ja alastuloluiska tehtiin täyttämällä kallion rotkoa. Hyppyrimäen hyppyjen pituudet olivat vaatimattomia, vain 10–18 metriä. Sodan jälkeen hyppyrimäki purettiin ja paikalla on jäljellä vain muutama kallioon upotettu teräspalkki.

Lehtikuva hyppyrimäestä. Kuva Urheilija Lehti 11/1930