Jalkaväen sissitoimintakurssi 2/1952. Eturivissä 4. vasemmalta maj. Matti Hannila, 5. kapt. Ilkka Seppälä, 6. ylik. Einari Schadewitz.

Sotilaallinen tiedustelu

Sotilaallinen tiedustelu on osa sotataitoa. Hyvin hoidettu tiedustelu on välttämätöntä onnistuneiden operaatioiden ja taistelujen johtamiselle. Se vaatii hyvin hoidettua tutkimusta ja kehitystyötä ja niiden myötä syntyneitä ohjesääntöjä, oppaita ja muuta ohjeistusta.

Jo Taistelukoulun ensimmäinen johtaja everstiluutnantti Hannes Olkkonen laati ensimmäisiä taktiseen toimintaan tarkoitettuja tiedusteluohjeita. Vaikka hänen oppaidensa lähtökohtana olivatkin alkujaan saksalaiset ohjesäännöt, hän pyrki ottamaan huomioon suomalaisen maaston ja muut erityispiirteet.

Tiedustelualan erikoiskoulutus ja kertausharjoituksetkin käynnistyivät melko säännöllisinä jo 1930-luvun puoliväliin mennessä. Ainakin viisi tiedustelualan opetustilaisuutta järjestettiin ennen talvisotaa. Niihin osallistui yhteensä n. 150 upseeria. Järjestelyvastuu

niin opetustilaisuuksien kuin tiedustelualan kertausharjoitustenkin osalta oli Yleisesikunnalla, joka asetti niin tilaisuuksien johtajan kuin opettajatkin.

Sodat toivat esiin monia puutteita tiedustelun käytännön järjestelyissä. Niitä pyrittiin korjaamaan jo sodan aikana rintamalla yhtymien pitämissä opetustilaisuuksissa sekä myös Päämajan ja joukkojenkin omilla ohjeilla. Laajempi tutkimus, kehitys ja ohjesääntötyö pääsi tälläkin alalla vauhtiin vasta vuodesta 1948, kun puolustusjärjestelyjen suurista linjoista tehtiin ratkaisuja.

Tiedustelun tärkeyttä ei unohdettu. Sotakorkeakoulu ja Taistelukoulu tutkivat tiedustelua ja sen kehittämistä. Taistelukoulun komentajakurssit laativat useita tiedusteluun liittyviä tutkielmia. Ne keskittyivät taistelutekniikkaan ja pataljoonatasolle.

Sissitoimintakurssit

Tiedustelualan koulutusta annettiin myös monilla sissitoimintaan keskittyneillä kursseilla. Vuodesta 1952 alkaen jalkaväen sissitoimintakursseilla koulutettiin upseerikokelaiden lisäksi kanta-aliupseereita ja upseereita. Kurssit järjestettiin kolme kertaa vuodessa Taistelukoululla Tuusulassa. Ne kestivät noin kolme viikkoa. Niiden yhteydessä alettiin järjestää vuodesta 1953 alkaen kolmiviikkoisia jalkaväen sissitoiminta koulutustilaisuuksia kanta-aliupseereille ja nuoremmille upseereille. Kurssin tarkoituksena oli yhdenmukaistaa sissipataljoonan komentajien ja armeijakunnan esikunnan henkilöstön ja rauhan ajan kouluttajien näkemyksiä sissitoiminnasta ja sissisodankäynnistä. Vuodesta 1954 alkaen koulutusta laajennettiin sissipataljoonan komentajien opetustilaisuuksiksi. Tilaisuuksien opetusvastuu oli Taistelukoulun vakinaisilla opettajilla sekä joukko-osastoista ja rajavartiostoista komennetuilla erityisosaajilla.

Taistelukoululla olikin 1950 luvulla suuri vastuu Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen henkilökunnan sekä upseerikokelaiden sissi- ja tiedustelukoulutuksesta. Vuoteen 1958 mennessä Taistelukoululla oli järjestetty kaikkiaan kaksi sissikomentajakurssia ja 13 jalkaväen sissitoimintakurssia, joiden yhteenlaskettu oppilasmäärä oli 396 miestä. Kurssien päämääränä oli valmentaa upseereita ja aliupseereita sekä tiedustelu- että sissitoiminnan kouluttajiksi joukko-osastoihin

Tiedustelu-upseerien perusopetustilaisuus 3 9.-17.10.1961. Kuva Perinneyhdistys

Päällystön tiedustelualan koulutus

Sotakorkeakoulu järjesti vuodesta 1961 alkaen ylimmälle päällystölle tiedustelun opetustilaisuuksia. 1960-luvulla tiedustelua käsiteltiin eräissä Sotakorkeakoulun opiskelijoiden diplomitöissä sekä Taistelukoulun esiupseerikurssin- ja jalkaväen kapteenikurssien tutkielmissa.

Sodan kuvan muutos ja alueellisen puolustusjärjestelmän kehittäminen ja käyttöönotto sekä uusi välineistö vaikuttivat luonnollisesti tiedustelunkin järjestelyihin ja sen koulutukseen. Se vaati vuosien varrella jatkuvaa tutkimusta, kehittämistä ja uusia ohjesääntöjä. Taistelukoulussa tässä työssä kunnostautuivat eri aikoina everstiluutnantti Veikko Koppinen, majuri Niilo Riuttala ja 1970-1980 -luvuilla majurit Lars Stenström, Heikki Kalpamaa, Raimo Manninen ja Markku Hämäläinen. Heidän työnsä aikaansaannoksina olivat tiedustelun välineistön, menetelmien, ohjeiden, oppaiden ja koulutuksen kehittyminen vastaamaan alueellisen taistelun vaateita myös paikallisjoukkojen puitteissa. Kun toimintaa ohjaamaan oli laadittu muita keskeisiä ohjesääntöjä ja oppaita, mm. ”Perusyhtymän taisteluohje”, oli taktiikkamme operatiivisella ja taktisella tasolla saatu siltä osin ajan tasalle.

Kehitys toi 1980-luvulla lisääntyviä haasteita. Tällaisia olivat satelliittitekniikan paraneminen ja tietotulva suhteessa käsittelykapasiteettiin. Tiedustelukoulutusta lisättiin niin joukkojen harjoituksina kuin erikoishenkilöstönkin kohdalla. Tiedustelu-upseereita alettiin kouluttaa entistä järjestelmällisemmin. Koulutustilaisuuksista vastasi Taistelukoulu Pääesikunnan Tiedustelu-osaston valvonnassa ja ohjauksessa. Opetukseen oltiin joka taholla erityisen tyytyväisiä.

Kursseja järjestettiin Taistelukoululla muutaman vuoden välein, ensimmäinen 8.8.1.9.1978. Osallistujina oli yhteensä 30 jalkaväen kapteenikurssin suorittanutta upseeria maavoimista ja Rajavartiolaitoksesta. Opetuksessa keskityttiin armeijakunnan ja prikaatin sekä sotilaspiirin tiedustelun järjestelyihin.

Kaikki kurssit olivat kolmiviikkoisia. Niihin sisältyi luentoja tiedustelun perusteista, ryhmä- ja yksilötöitä sekä sovellettu harjoitusvaihe sotapelinä, jossa keskityttiin tiedusteluun sotilasläänin puitteissa. Lääninä oli tuolloin vielä fiktiivinen Rannikko-Suomen sotilaslääni.

Kurssiin kuului myös viestikalustokoulutusta ja tiedusteluun liittyvä tutustumismatka. Opettajisto oli Taistelukoulun taktiikan opettajia sekä joukko-osastoissa tiedustelutehtävissä palvelevia upseereita. Harjoitusvastustajana käytettiin Harjoitusvahvuudet A3 suurvaltaorganisaatiota.

Tiedustelualan kehittäminen

Kursseilla löydettiin myös puutteita tiedustelujoukkojen organisaatiossa ja kalustossa (mm. radiot). Tämä johti toimenpiteisiin puutteiden korjaamiseksi. Pääesikunnan johtaman tiedustelutyöryhmä kartoitti järjestelmän toimivuutta kokonaisuutena. Työryhmän kirjoitutti Taistelukoulun opettaja majuri Raimo Mannisella uuden Tiedusteluoppaan, jonka puolustusvoimien koulutuspäällikkö vahvisti käyttöönotettavaksi tammikuussa 1986.

Tiedusteluoppaan keskeisin tehtävä oli sitoa teoria ja käytännön koulutus yhteen sekä lujittaa operatiivistaktisen tiedustelun asemaa ja merkitystä alueellisessa taistelussa. Opas käsitteli etupäässä prikaatin tiedustelukomppanian ja pataljoonan tiedustelujoukkueen käyttöä, toimintaa, johtamista ja kouluttamisen perusteita. Koulutuksessa painotettiin erityisesti tähystystiedustelua ja viestitoimintaa. Jokaisen tiedustelijan tuli hallita

viestiliikenne sanomalaitteella myös häirinnän alaisena. Vaatimus näkyi myös edellä kerrottujen tiedusteluopetustilaisuuksien opetuksessa siten, että kurssi harjoitteli henkilökohtaisesti sanomalaitteella, kunnes jokainen hallitsi laitteen käytön.

Tiedusteluoppaalla oli suuri vaikutus. Sen oppi kulki läpi koko Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen puolustushaaraan ja aselajiin katsomatta aina vuoteen 2003 asti, jolloin vasta uudistettu opas saatiin käyttöön.

Taistelukoulun merkitys oli keskeinen alan tutkimisessa ja kehittämisessä, mutta erityisesti prikaati ja armeijakuntatason tiedustelu-upseereiden kouluttamisessa rauhan ja sodan ajan tehtäviinsä uhkakuvien ja sodan kuvan alati muuttuvassa todellisuudessa.