Taistelukoululla yleisen järjestyksen sekä valmiuden ylläpitämistä varten oli ympärivuorokautisesti toimiva päivystysjärjestelmä. Arkisin tehtävän hoitamisesta vastasivat upseerien kurssit ja viikonloppuisin koulun alipäällystöön ja värvättyyn henkilöstöön kuuluvat. Merkkinä päivystäjällä oli vuoteen 1949 saakka keltainen käsivarsinauha, jossa oli teksti “PÄIVYSTÄJÄ”. 

Tammikuun 24. päivänä 1949 puolustusvoimain komentaja, jalkaväenkenraali Aarno Sihvo hyväksyi Kadettikunnan esityksen päivystyskilven ottamisesta käyttöön puolustusvoimissa. Kadettikunta luovutti Maasotakoulun 30-vuotisjuhlan yhteydessä koulun käyttöön kolme päivystäjän kilpeä. Yksi kilpi oli päivystävän upseerin, toinen päivystävän kadetin ja kolmas tämän apulaisen tunnukseksi.  Kilvet oli valmistettu Kustaa III:n aikaisen vanhan Suomen armeijan mallin mukaan kiillotetusta messingistä kullattuine tunnusmerkkeineen. Näiden kilpien mallin mukaisesti myös muihin sotakouluihin ja joukko-osastoihin hankittiin päivystäjän tunnukseksi päivystäjän kilvet. 

Kilven historia ulottuu keskiajalle, jolloin käytössä oli raskaat, useista osista koostuvat suojausvarusteet. Yksi näistä osista oli “rengaskaulus”, jota kannettiin rintahaarniskan päällä. Tästä kaulakilvestä kehittyi ajan oloon eräänlainen päällystömerkki, jota käytettiin esim. Ruotsissa jo 1600-luvun alussa. 1600-luvun lopulla määrättiin, että Ruotsin armeijassa jokaisen upseerin tuli käyttää kaulakilpeä upseerinarvon merkkinä. Myös Venäjän armeijassa oli kaulakilpi käytössä, ainakin kaartinrykmenteissä vallankumoukseen 1917 saakka. 

Ruotsin armeija poisti kaulakilvet arvomerkkeinä 1792 ja tilalle otettiin käyttöön olkaimet tähtineen ja kaulusnauhoineen eri arvojen merkeiksi. Kaulakilpi otettiin Ruotsissa käyttöön 1799 ja sitä kantoivat vartiopalvelukseen, kuten päivystäviksi upseereiksi määrätyt upseerit.